Yrittäjälaina

Yrittäjälaina on henkilökohtainen laina, jolla voidaan rahoittaa osakeyhtiön toimintaa. Mistä hakea rahoitusta uuteen tai jo käynnissä olevaan liiketoimintaan? Tässä artikkelissa käymme läpi yrittäjän eri rahoitusmahdollisuudet.

Suosituimpia rahoituslähteitä ovet pankit ja rahoitusyhtiöt

Pienyrittäjille saatetaan tarjota usein takaus pankkilainaa varten julkiselta sektorilta, mikä helpottaa merkittävästi rahoituksen saamista.

Rahoitusta on tarjolla myös monella muulla taholla, kuten Finnvera Oyj:llä ja alueellisilla kehitysyhtiöillä, joka tukevat varsinkin toimintaansa aloitteleville tai kansainvälistä kasvua hakeville yrityksille.

Kehitys- ja investointikuluihin voi puolestaan hakea apua Keksintösäätiöltä, Tekesiltä ja ELY-keskuksilta.

Mistä apua yrittäjyyteen?

Apua yleensä yrittämiseen voi saada uusyrityskeskuksista, joita on lukuisia ympäri Suomen. Niistä saa ilmaista, puolueetonta sekä ajantasaista tietoa. Kannattaakin pohdiskella ja pureskella yritysidea läpikotaisin luotettavan tahon kanssa, jotta yritys menestyy.

Ensin kannattaa sopia neuvontatapaaminen ja asiantuntijakäynti uusyrityskeskukseen.

Sitten voi seuraavaksi tehdä liiketoimintasuunnitelman yhteenvedon ja lausunnon.

Lopuksi yritys perustetaan tai ideasta luovutaan. Prosessi viimeistellään jatkoseurannalla ja mahdollisella kehittämisellä. Apua rahoituksen suunnitteluun tarjoavat esimerkiksi paikallisista TE-keskuksista ja yrittäjien etujärjestöistä, kuten Suomen yrittäjiltä ja Elinkeinoelämän keskusliitosta. 

Finnveran takausta kannattaa kysyä lainalle

Finnveralta voi hakea lainan takausta yrityksen pankkilainalle sekä henkilökohtaista yrittäjälainaa ja Siltarahoitusta.

Yrittäjä ottaa ensin yhteyttä pankkiin ja sitten pankki pääsääntöisesti ottaa yhteyttä Finnveraan ja hakee pankkilainalle yrityksen puolesta takauksen. Finnvera voi myöntää pankkilainalle 80 prosentin takauksen, muita vakuuksia ei tälle osuudelle tarvita.

Siltarahoitus tarkoittaa Finnveran käyttöpääomalainaa, jolla voidaan paikata yrityksen käyttöpääoman tarvetta ELY-keskuksen tai Business Finlandin myönteisen avustuspäätöksen ja avustuksen maksatuksen välisenä aikana.

Finnvera on valtion omistama yritys, oyj ja rahoitusyhtiö ja he tarjoavat lainaa ja takauksia. Heillä on asiakkaana pk-yrityksiä ja suuryrityksiä.

Yrityksen tarpeista riippuu, mikä rahoitusmuoto tilanteeseen sopii parhaiten.

Nettisivuilla voi tutustua Finnveran tarjoamiin palveluihin. Yrittäjälainaa voi hakea Finnveralta myös suoraan. Muutoin tällä hetkellä toimitaan vain takauksin koska se on nopeinta yrittäjälle.

Yrittäjän kannattaa välttää ylisuuria lainoja

”Yrittäjän kannattaa toki välttää ylisuuren lainan ottamista ja selvittää tässä välittömässä kriisitilanteessa onko suoraa tukea saatavilla. Yrittäjän tulee mahdollisuuksien mukaan välttää pikavippi-tyyppistä luottoa, sillä ne ovat järjestään kalliita. Todellinen vuosikorko on korkea”, Suomen yrittäjien pääekonomisti Mika Kuismanen sanoo.

Yrittäjän tulee selvittää, onko mahdollista saada lainalleen Finnveran takaus. Ensisijaisesti yrittäjän tulee kääntyä oman pankkinsa puoleen ja jos on jo lainaa, niin pyrkiä neuvottelemaan maksujärjestelyistä. Sitten vasta uudesta luotosta”, Kuismanen on mieltä.

On vain harvoja tilanteita, joissa pikavipit osoittautuvat hyödyllisiksi.

Ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjiltä kertoo:

”Yrittäjän kannattaa niin tässä tilanteessa kuin yleensäkin selvittää erilaiset yritysrahoituslähteet ja kaikissa tilanteissa kannattaa valita itselleen sopin rahoitusvaihtoehto. Lähtökohtaisesti on taloudellisesti järkevää suosia mahdollisimman edullista rahoitusta, ja tämän varmistamiseksi on hyvä selvittää nimelliskoron lisäksi lainan muut kustannukset, kuten mahdolliset hoito-, nosto-, perustamis- jne. kustannukset. Tänä päivänä on hyvä varautua siihen, että rahoitus on usein koottava erilaisista lähteistä. Nämä lähteet voivat olla hyvinkin erilaisia niin kustannusten, vakuuksien kuin muidenkin ehtojen osalta”.

”Erilaisia rahoituslähteitä on jo kohtuullisen paljon. Rahoitusta voi hakea muun muassa pankista, rahoitusyhtiöstä, vakuutusyhtiöstä/työeläkevakuutusyhtiöstä, yksityisestä pääomasijoitusyhtiöstä, bisnesenkeliltä (eli yksityiseltä henkilösijoittajalta), Finnverasta, Business Finlandilta, ELY-keskuksista, pääomasijoituksia Business Finland Venture Capital Oy:stä, velkakirjamarkkinoilta, listautumismarkkinoilta (ml. pörssi ja vaihtoehtoiset markkinapaikat), joukkorahoituksen kautta ja jossain tapauksessa pikaluottoyrityksestä, jne.”, kertoo Ekonomisti Petri Malinen Suomen Yrittäjiltä.

Erilaiset rahoitusvaihtoehdot toimivat eri tilanteissa.

Vaikka pikaluottoyritykset antavat lainaa ilman vakuuksia, niin Petri Malisen mielestä joissain tapauksissa jopa pikaluottoyritys voi olla käyttökelpoinen pieni täydentävä rahoittaja, mutta ei missään tapauksessa päärahoittaja. Silloinkin toki on äärimmäisen tärkeää verrata erilaisten toimijoiden tosiasialliset kulut ja kulurakenteet.

Kaikissa tapauksissa on tärkeää vertailla tarkasti kokonaiskuluja. Joissain tapauksissa esimerkiksi avauspalkkiot, nostopalkkiot ja kuukausittaiset tilinhoitomaksut nostavat todelliset korkokulut jopa moninkertaisiksi verrattuna ilmoitettuun nimelliskorkoprosenttiin”, Petri Malinen kertoo.

Nettipohjainen yritysrahoitus nopeaan ja väliaikaiseen tarpeeseen

Laura Saksela toimii partner managerina Qred Oy:lla. Hänellä on hyvää kokemusta yrittäjän lainamahdolliisuuksista. Qred Oy on Suomessa, Ruotsissa ja Tanskassa nettipohjaisen yritysrahoituksen markkinajohtaja, joten Qredillä on pk-yritysten luototuksesta perusteellinen kokemus.

”Pankit eivät aina tule kysymykseen silloin, kun yrityksellä on investointitarpeita tai kun rahoitusta tarvitaan nopeasti. Jos työmaa seisoo, kun tärkeä laite on mennyt rikki, ei välttämättä ole aikaa jäädä odottelemaan pankin mahdollista rahoituspäätöstä, sillä koko prosessiin voi mennä helposti yli viikko. Pankkilaina voi osoittautua mahdottomaksi myös, jos yrityksellä ei ole antaa rahoitustaan vastaan vakuuksia. Tai, jos olet Suomeen muuttanut ulkomainen yrittäjä, pankin vaatimat paperit voivat olla jossain saavuttamattomissa tai niitä ei ole koskaan ollutkaan”, Saksela miettii.

Sakselan mukaan yrittäjät voivat olla aika yksin, jos yrittäjä ei yhtään tunne Suomen lainanhaun rakenteita. ”Kun esimerkiksi teet ”yrityslaina” -sanalla haun Googleen, niin sieltä saa todella monia ja monenlaisia tuloksia. Varmaan satoja tuhansia. On mahdotonta ruveta kahlaamaan niitä läpi ja miettimään, mikä niistä olisi sopivin juuri oman yrityksen tarpeisiin.”

Yrittäjän voi olla vaikea löytää tietoa sekä tapaa, millä tuloksia voi keskenään vertailla, jotta itselle paras vaihtoehto löytyisi.

Nyt tarvitaan paremmat rahoitusmarkkinat pienyrityksille!

Tällä hetkellä pikavipit kulutusluottoyritysten puolelta ovat laajentamassa yritysrahoituksenkin puolelle.

Jos pankki on pois yrittäjän laskuista, niin seuraavaksi kannattaa alkaa itse vertailemaan eri lainan tarjoajien internetsivuja. Ennen tärkeää hintavertailua, kannattaa ensin miettiä oma tilanne: minkä kokoiselle yritykselle haetaan ja minkälainen rahoitustarve on sekä mihin tarkemmin rahaa tarvitaan: käyttöpääomaan, pitkäaikaiseen vai nopeaan täsmälainaan. Lainatarpeita saattaa olla monenlaisia: esimerkiksi 3 D printterin ostoa varten tai raksalle tarvitaan uusi kone tai kauha hajonneen tilalle. Tarpeen selvittämisen jälkeen voi alkaa katsella lainan tarjoajien sivuja ja vähän vertailla sivuja.

Pienyrittäjänä pitää katsoa, ovatko sivut sellaisia, että ne palvelevat oman yrityksen kokoisia yrityksiä.

Monet tarjoavat lainoja useisiin satoihin tuhansiin euroihin asti. ”Mikään ei tietenkään estä ketään hakemasta isojakin summia, jos sellaiselle tarve on. Yrittäjä tietenkin itse arvioi, mikä omalle liiketoiminnalle on järkevintä ja millä hinnalla. ”, Saksela sanoo ja jatkaa: ” Lainasumma kannattaa kuitenkin laskea huolellisesti. Mistä sen sitten hakeekaan, tarvetta ei kannata suurennella ajatellen, että siitä sitten riittää muuhunkin, sillä se voi kostautua takaisin lyhennyksissä ja kuukausikuluissa. Lainan suuruus määrittelee osittain sen, mistä sitä on järkevintä hakea.”

Lainaa hakiessa voi, pitää ja kannattaa laittaa hakemus useampaan eri paikkaan.

Viimeistään tarjouksesta pitäisi viimeistään kaikki asiat selvitä mitä ei ehkä mainita yrityksen sivuilla

Tarjouksesta pitää selvitä ainakin nämä asiat:

  • Laina-aika
  • Maksusuunniltema
  • Mahdolliset piilokulut (jotka ilmestyvät tarjoukseen ja joista ei ole reilusti puhuttu aiemmin)
  • Ylläpitokulut
  • Avausmaksut

Lainanhakijan kannattaa tarkistaa myös maksusuunnitelma. Kannattaa tarkistaa etukäteen, voiko lainan maksaa esimerkiksi aikaisemin pois, vai joutuuko tällöin maksamaan joitain lisäkuluja. Juoksevatko korot loppuun asti? Nämä ovat sellaisia asioita, joista ei löydy usein mainintaa missään.

Yrityksen some-profiilit kuntoon

Yrittäjän kannattaa myös laittaa oma some-profiili kuntoon, jotta saisi lainaa paremmin.

”Siinä vaiheessa, kun rahoitusneuvoja tekee lainapäätöstään, hän on toki käynyt katsomassa netistä kaikki yritystä koskevan julkisen tiedon mukaan lukien yrityksen omat internetsivut, Facebook-tilin ja yleensäkin kaikki some-tilit sekä tiedot Googlessa. Nämä antavat hyviä viitteitä, millaista yrityksen liiketoiminta on ja mitä muut asiakkaat ovat sanoneet kyseisestä yrityksestä.”

Rahoitusneuvoja huomaa kyllä, jos some-tileillä on pelkkiä negatiivisia kommentteja. Kommentit antavat kyllä vähän viitettä siitä, millainen yritys on kyseessä. Yrittäjän kannalta on parasta laittaa kaikki olemassa oleva julkinen tieto kuntoon. Yrityksen sivut pitää olla myös ajan tasalla

”Ei anna hyvää kuvaa yrityksestä, jos sivuja ei ole päivitetty pitkään aikaan. Tällä tavalla yrityksen asiakaspalvelusta ja tavasta toimia häviää osittain uskottavuus.”

”Finnveralta ja Business Finlandilta kannattaa aina hakea lainaa, jos täyttää heidän vaatiman kriteeristön, jos ei ole kiire tai jos on vaikkapa kansainvälistymässä.”

Puuttuvat standardit ongelmana uusilla rahoitusmarkkinoilla

Standardeja ei ole vaihtoehtoisen yritysrahoituksen puolella vielä. Kuluttajien pikavippipuolella on ongelmana muun muassa se, että niitä myönnetään melkein kenelle tahansa.

Laura Saksela toivoo, että yrityslainoituksen puolelle tulisi myös sellaiset hyvät standardit, jotta lainanhakija voisi olla rauhallinen: ”Rahaa ei saisi myöntää hinnalla millä hyvänsä kaikille, jotka sitä hakevat.

Pitäisi vastuullisesti katsoa, että miten haettava rahasumma suhteutuu yrityksen liikevaihtoon. Yrittäjän kanssa olisi hyvä miettiä yhdessä, että pärjääkö yritys takaisinmaksusuunnitelman kanssa, sillä pitäähän yritykselle jäädä kuukausittain kassaan tarpeeksi palkkojen maksuun ja muihin tarpeisiin.

Standardittomuus on ongelma, koska kuka tahansa lainantarjoaja voi sanoa sivuillaan mitä vaan. Vastuullisuus on kaiken a ja o, sillä lainamarkkinoilla kaikki yrittävät myydä.

Jos yrityksellä on jo ennestään paljon lainoja, siihen ei ehkä enää kannata myöntää uutta lainaa ja tätä vastuullisuutta eivät mitkään standardit tai yhteiset säännöt ohjaa, vaan se on jokaisen yrityksen ja rahoittajan päätettävissä.

Viitettä yritystoiminnan vastuullisuudesta antaa jo pelkästään se, jos yrityksen sivuilta löytyy esimerkiksi asiakaspalvelun puhelinnumero. Numerossa pitää vastata oikea ihminen ja hänelle pitää voida soittaa silloin, kun on joku ajankohtainen ongelma tai kysymys omiin lainoihin liittyen.

Läpinäkyvyyden kannalta sivuilta pitää löytyä myös yrityksen takana olevat ihmiset, keitä he ovat ja heidän nimensä. On hyvä merkki, jos ollaan esillä omilla nimillä ja kasvoilla eikä piilouduta kenenkään tai minkään taakse.

Kuka toimintaa pyörittää, jos ei henkilöitä löydy? Olisi hienoa, että meidän kaikkien alalla toimijoiden kanssa, luotaisiin yhteinen standardisto, mitä sitten kaikki noudattaisivat. Muuten saattaa käydä niin, että kulutuslainoituksen kaikkien tuntemat ongelmat siirtyvät tänne yrityslainoituksen puolelle.”

Yrittäjälaina – huomioi tämä ja säästä

Yrittäjän on yhden yksinkertaisen keinon avulla mahdollista pienentää henkilökohtaista kulutaakkansa hyvinkin merkittävästi. Lainojen kilpailutus auttaa yrittäjää löytämään edullisimman yrittäjälainan ja näin myös säästämään lainakuluissa.

Ennen lainojen kilpailutus toimi siten, että lainan hankkimista harkitseva henkilö kävi hakemassa useista eri pankkikonttorista viralliset lainatarjoukset. Tämän jälkeen lainaa harkitseva henkilö vertaili tarjouksia keskenään ja valitsi edullisimman.

Tällainen omatoiminen lainojen kilpailutus kuluttaa kuitenkin merkittävästi aikaa sekä vaivaa. Näin toimiessa lainaa harkitsevan henkilön tarvitsee varata erillinen aika konttoreille ja käydä hakemassa erikseen jokainen lainatarjous.

Digitalisaation myötä onneksi myös lainojen kilpailutuksen prosessit ovat helpottuneet merkittävästi. Yrittäjän ei tarvitse enää kuin täyttää sähköinen lomake netissä lainan sekä sitä hakevan hakijan perustiedoista. Tämän jälkeen lainat kilpailuttava taho hoitaa loput ja välittää kyseiset tiedot useille pankeille sekä rahalaitoksille.

Pankit ja rahalaitokset palaavat omien tarjouksiensa kanssa, joista lainat kilpailuttava taho välittää lainanhakijan sähköpostiin kaikista parhaimmat. Näin yrittäjälainaa hakevan henkilön tehtäväksi jää ainoastaan tehdä lopullinen hankintapäätös näin halutessaan.

Yrittäjän on tässä kohtaa vielä helppoa olla hankkimatta yrittäjälaina, mikäli lainatarjoukset eivät miellytä. Lainojen kilpailutus ei sido mihinkään, mutta sen avulla voi parhaimmillaan säästää merkittäviäkin rahallisia summia. Tämän takia lainojen kilpailutus kannattaa!

Tietoa yrityslainoista

Yrityslainaa voi hakea kaikki yritykset yritysmuodosta riippumatta. Yleisimpiä yritysmuotoja, jotka hakevat yrityslainaa ovat:
osakeyhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja toiminimet.

Myöskään toimiala ei ole rajoite yrityslainan hakemiselle. Yrityslainat ovat yleisiä mm. seuraavilla toimialoilla:
teollisuus, autokorjaamot, eläinlääkäriasemat, hammaslääkärit, huoltoasemat, kauneushoitolat, kauppiaat, start-upit, konsulttiyritykset, kuntosalit, logistiikka- ja kuljetusyritykset, LVI-yritykset, maa- ja metsätilat, matkailuyritykset, parturi-kampaamot, rakennusyritykset, ravintolat, baarit ja pubit, siivousyritykset, taksiyritykset, vähittäis- ja tukkukaupat, sekä verkkokauppiaat.

Yrityslainaa haetaan useisiin eri käyttötarkoituksiin. Yleisimpiä yrityslainan käyttökohteita ovat:
autolaina yritykseelle, kuljetuskaluston rahoitus, investoinnit, kassavaje, toimitilan hankinta tai remontointi, käyttöpääoma, markkinointi, kone- ja laiterahoitus, yrityskaupan rahoitus, kansainvälistyminen, kasvurahoitus, liiketoiminnan kehittäminen, sukupolvenvaihdoksen rahoitus, uuden työntekijän palkkaaminen tai vaikkapa verkkokaupan perustaminen.

Usein kysytyt kysymykset

Mikä on yrittäjälaina?
Yrittäjälaina on henkilökohtainen laina, jolla voidaan rahoittaa osakeyhtiön toimintaa.
Mistä saa edullista yrittäjälainaa?
Edullisimman yrittäjälainan voi löytää kilpailuttamalla useita eri lainantarjoajia keskenään.
Mistä yrittäjälaina nopeasti?
Yrittäjälainaa voi saada nopeasti nettipohjaisen hakemuksen kautta. Lainan hinnan kanssa kannattaa kuitenkin olla tarkkana, mikäli lainalle ei aseta vakuuksia.
Miksi yrittäjälaina?
Yrittäjälaina on hyvä rahoituskeino niin uuden yrityksen perustajalle kuin jo perustetun liiketoiminnan jatkajalle.

Muita aiheeseen liittyviä sivuja: