Etusivu » Yrittäjälle » Yrityslainojen yhdistäminen

Yrityslainojen yhdistäminen

Yhdistelylaina yritykselle kannattaa, jos yrityksellä on monta erilaista yrityslainaa tai osamaksua. Yrityslainojen yhdistäminen on järkevää, sillä lainat yhdistämällä yritys säästää lainakustannuksissa, kun yrityslainaa maksetaan ainoastaan yhdelle lainanmyöntäjälle. Lainanhoitokustannuksista säästetyt kulut voi käyttää vaikka yritystoiminnan kehittämiseen.

Säästö lainakustannuksista muodostuu helposti, koska yritys maksaa takaisin ainoastaan yhtä yrityslainaa. Useammassa lainassa kustannuksia tulee korkojen lisäksi muista lainakustannuksista, joten yhden lainan maksaminen tulee huomattavasti edullisemmaksi.

Erityisesti kalliit lainat yrityksen kannattaa yhdistää yhdeksi isoksi lainaksi.
Yrityslainojen yhdistely on helppoa, nopeaa ja järkevää. Yhdistelylainan vertailu sujuu vaivattomasti lainavertailutaulukon avulla. Hakemuksen lähettäminen on nopeaa, maksutonta eikä sido yritystä mihinkään. Lainapäätöksen saa viimeistään seuraavana päivänä hakemuksen lähettämisestä.

Miksi yhdistelylainat yrityksille kannattaa vertailla?

Yrityslainojen yhdistäminen on taloudellisesti järkevää, jos lainojen vertailuun malttaa käyttää hetken aikaa. Eri luotonmyöntäjillä on erilaiset lainaehdot tarjoamissaan yhdistelylainoissa. Matalin korkotaso ei välttämättä kerro siitä, kuinka paljon lainan kustannukset tulevat olemaan.

Lainakustannuksiin kuuluvat koron ja marginaalin lisäksi myös lainanavausmaksu ja esimerkiksi tilinhoitomaksu, jotka yhdessä määrittelevät lainalle todellisen vuosikoron. Jokaiselle yritykselle tarjottava yrityslaina määräytyy yrityskohtaisesti ja lainankustannukset ja muut ehdot löytyvät yrityksen saamasta lainatarjouksesta.

Yhdistelylaina yritykselle ilman vakuuksia

Yrityksen on mahdollista hakea yhdistelylainaa yritykselle myös ilman vakuuksia. Yrityslaina ilman vakuuksia on hyvä vaihtoehto, jos lainaan ei ole saatavilla tarvittavia vakuuksia ja se halutaan nopeasti yrityksen tilille.

Yhdistelylainan hakeminen perinteisen pankin kautta, vaatii yleensä lainaneuvotteluita ja yrityksen taloudellisen tilanteen katsauksen toimittamisen pankille. Pankkien lainanmyöntämiskriteerit ovat tiukentuneet ja yrityksen yhdistelylainalle saatetaan vaatia vakuus tai vakuuksia.

Vakuudella tarkoitetaan yleensä reaalivakuutta, kuten esimerkiksi kiinteistöä, rahatalletusta tai osakkeita, jotka lainanmyöntäjä haluaa lainan vakuudeksi. Vakuutena oleva omaisuus siirtyy lainanmyöntäjälle, jos yritys ei pystykään suoriutumaan velkojensa maksamisesta.

Kuinka paljon yritykselle voi hakea yhdistelylainaa ja mikä on lainan takaisinmaksuaika?

Yhdistelylainan määrä voi vaihdella 200 eurosta 100 000 euroon. Takaisinmaksuaika vaihtelee kolmesta kuukaudesta yli kolmeen vuoteen. Yritys voi lainalaskurin avulla tarkistella lainasumman, takaisinmaksuajan ja koron sekä muiden lainakustannusten vaikutusta kuukausittaisen maksuerän suuruuteen sekä yhdistelylainan kokonaiskustannuksia.

Yrityksen saamasta lainatarjouksesta tulee selville useimmiten myös tieto siitä, voidaanko yritykselle haettu yhdistelylaina maksaa takaisin nopeammalla takaisinmaksuaikataululla kuin mitä lainaa hakiessa on suunniteltu. Jos tietoa ei löydy yrityksen saamasta lainatarjouksesta, kannattaa yrityksen olla yhteydessä lainanmyöntäjään. Useimmiten lainan maksaminen etuajassa on mahdollista.

Lainalaskurin hyödyntäminen

Ennen yhdistelylainan hakemista kannattaa tutustua lainalaskuriin. Laskurin avulla voi vertailla lainakustannuksia, lainamäärän ja laina-ajan puitteissa. Laskuri kertoo kuukausittaisen maksuerän suuruuden, lainan todellisen vuosikoron sekä mitä otettu yrityslaina tulee kustantamaan koko laina-ajalta.

Yhdistelylaina yritykselle on järkevä vaihtoehto, sillä kokonaiskustannukset tulevat edullisemmaksi kuin useamman eri lainan maksaminen takaisin lainojenmyöntäjille. Silti kannattaa olla realistinen sopivaa lainasummaa miettiessä. Yhdistelylainan tarkoituksena on keventää yrityksen lainakustannuksia, ei lisätä niitä.

Pitemmän takaisinmaksuajan lainalla on yleisesti matalammat lainakustannukset, mutta kustannukset kasvavat, koska laina-aika on pitempi. Lyhyemmällä maksuajalla olevissa lainoissa vastaavasti kustannukset saattavat olla korkeammat.

Hae yhdistelylaina yritykselle

Jos yrityslainojen yhdistäminen on yritykselle ajankohtainen vaihtoehto, vertaile ja hae yhdistelylainaa helpolla ja nopealla hakemuksella. Hakemuksen täyttäminen kestää muutaman minuutin, se ei aiheuta kustannuksia eikä myöskään sido yritystäsi mihinkään.

Luottopäätöksen saat yrityksellesi jopa saman päivän aikana. Useimmiten lainapäätöksen saa jo seuraavan tunnin kuluessa, sillä useat rahoitusyhtiöt pystyvät tarkistamaan yrityksen taloudelliset tiedot pelkästään y-tunnuksen perusteella.

Yhdistelylainan hakeminen yritykselle on tehty erittäin helpoksi ja lainaneuvotteluita ei tarvita eikä pankille tarvitse toimitella useampia papereita. Yksinkertainen ja selkeä lainahakemus vapauttaa aikaa muuhun ja lainapäätöstä ei tarvitse odotella pitkiä aikoja.

Tutustu yhdistelylainatarjoukseen

Myönteisen yhdistelylainapäätöksen jälkeen, tutustu rauhassa lainaehtoihin. Lainatarjouksesta näet kaikki luottokustannukset ja muut lainaehdot. Nämä kannattaa tarkistella läpi ajatuksella, sillä hyvällä ja edullisella yhdistelylainalla yritys voi saada merkittävän säästön aikaiseksi.

Kannattaa muistaa, että pelkkä lainankorko yksinään ei tee lainasta edullista, vaan todellinen vuosikorko määräytyy yhdessä koron ja muiden kustannusten perusteella. Edulliselta tuntuva korko voi sisältää muita kustannuksia niin paljon, että korkeampi korkoisessa yhdistelylainassa todellinen vuosikorko on silti alhaisempi.

Jos yrityksesi saama yhdistelylainatarjous ei sovellu yrityksesi tarpeisiin tai yritys ei tarvitsekaan yhdistelylainaa yritykselle ilman vakuuksia, hakemus peruuntuu automaattisesti ja kuluttomasti. Yrityksen ei siis tarvitse tehdä mitään, jos ei haluakaan yrityslainaa.

Hyväksy yrityslaina – helposti ja nopeasti

Kun olet tutustunut yhdistelylainatarjoukseen ja katsot sen olevan yrityksellesi soveltuva, hyväksy tarjous. Yrityksen yhdistelylaina hyväksytään pankkitunnuksilla, joka sujuu helposti ja nopeasti.

Rahat heti tilille

Yhdistelylainatarjouksen hyväksymisen jälkeen, rahat siirtyvät yrityksen tilille välittömästi. Jos yrityksen käyttämä pankki on eri kuin rahoituksenmyöntäjän, näkyvät rahat viimeistään kahden pankkipäivän kuluessa yrityksen tilillä. Sen jälkeen yhdistä yrityslainat ja vapauta rahaa yritykselle muuhun käyttöön! Helppoa ja nopeaa!

Millainen yritys voi hakea yhdistelylainaa?

Menestyvälläkin yrityksellä saattaa olla useampi luotto tai osamaksu, jotka on otettu yrityksen liiketoiminnan mahdollistamiseen tai sen kehittämiseen. Yhdistelylaina yritykselle toimii tällöin edullisena ja järkevänä vaihtoehtona.

Yrityksen täytyy olla kaupparekisterissä, yrityksen ja sen päätösvastuussa olevien henkilöiden tulee sijaita Suomessa. Yritykselle sen lainojen yhdistely on mahdollista, kun yrityksen taloudellinen tilanne on vakaa ja maksuvalmiudesta kertovat tunnusluvut puoltavat yhdistelylainan saamista.

Yhdistelylainalla on tarkoitus maksaa kalliimmat yrityslainat pois, joten kannattaa etukäteen tutustua jo voimassa olevien lainojen todellisiin vuosikorkoihin. Yhdistelylaina yritykselle sopii parhaiten pienille tai keskisuurille yrityksille.

Yrityslainojen yhdistäminen käytännössä

Käytännössä yrityslainojen yhdistäminen tapahtuu niin, että vertaillaan yrityksen tarpeisiin soveltuva yrityslainanmyöntäjä ja täytetään lainahakemus. Myönteisen lainapäätöksen jälkeen yhdistelylaina hyväksytään ja rahat siirtyvät yrityksen tilille. Yrittäjän vastuulla on maksaa yhdistelylainalla muut lainat ja mahdolliset osamaksut pois, jonka jälkeen yritys maksaa ainoastaan yhtä lainaa. Toiset rahoitusyhtiöt voivat maksaa yrityksen lainat pois otetulla yhdistelylainalla.

Yrityslainojen yhdistely on järkevää, sillä useammista lainoista koostuu useimmiten suuremmat kustannukset kuukausittain, kun yhden yrityslainan takaisinmaksuerä. Yritys välttyy päällekkäisiltä palvelumaksuilta ja useimmilta koroilta ja kustannuksilta. Yritykselle vapautuu myös maksuvaraa enemmän, mikä varmistaa yrityksen taloudellista tilannetta.

Yhdistelyn aloittaminen kannatta aloittaa siitä, että kartoittaa kaikki yhdisteltävien lainojen summat. Sen jälkeen kannattaa vertailla sopivia vaihtoehtoja ja laittaa hakemus sen jälkeen.

Usein yritykselle merkitsee enemmän se, että kuukausittainen maksuerä on pienempi ja maksuaika pitempi, silloin kokonaiskustannukset saattavat olla suuremmat ja samalla yritys kuitenkin hyötyy enemmän kuukausittaisista matalammista kustannuksista.

Tarvitseeko yrityslaina ilman vakuuksia takaajan tai takaajia?

Joissakin tapauksissa yrityksen yhdistelylainalle voidaan vaatia takaaja tai takaajat. Käytännössä useimmiten silloin henkilötakaajana toimii yrittäjä itse. Yrityslaina ilman vakuutta on myös täysin mahdollista saada ilman henkilötakausta.

Miksi yrityslaina ilman vakuutta on kalliimpi kuin vakuudellinen yrityslaina?

Yrityslaina ilman vakuutta on myös lainanmyöntäjälle isompi riski, kuin vakuudellisen lainan myöntäminen. Tästä syystä myös vakuudettoman yrityslainan kustannukset ovat yleensä myös hieman korkeammat. Vakuudellisessa lainassa vakuus antaa turvaa lainanmyöntäjälle, jos yritys ei syystä tai toisesta pystykään maksamaan sille myönnettyä yrityslainaa takaisin sovitussa maksuajassa.

Yrityslainan todellinen vuosikorko

Todellinen vuosikorko yrityslainalle saadaan, kun korko ja muut lainakustannukset koostetaan yhteen. Maksuaika vaikuttaa myös todellisen vuosikoron määrään. Joissakin tapauksissa yritykselle on tärkeämpää saada yhdistelylainalle pitempi maksuaika, vaikka lainan kokonaiskustannukset olisivatkin suuremmat mitä lyhyemmällä ajanjaksolla takaisinmaksettavassa yrityslainassa.

Yrityslainoja vertaillessa kannattaa kiinnittää huomiota nimenomaan yrityslainan todelliseen vuosikorkoon, erityisesti silloin jos lainan takaisinmaksuaika on kohtalaisen pitkä.

Pelkkä korko ei siis kerro yrityslainan kokonaiskustannuksista juuri mitään ja sen vertaileminen toisen rahoittajan korkoon yksistään ei ole järkevää. Muut kustannukset saattavat vaihdella eri rahoitusyhtiöiden ja pankkien välillä kohtalaisen paljon.

Yhdistelylainan muut kustannukset

Yhdistelylainatarjous sisältää kaikki yrityslainan myöntämisen ehdot ja kustannukset, joten niihin kannattaakin paneutua huolellisesti. Yrityslaina, joka ensimmäisellä silmäyksellä vaikuttaa edullisimmalta ei sitä välttämättä ole.

Yleisesti koron lisäksi lainakustannukset muodostuvat marginaalista, mahdollisesta lainan avausmaksusta, tilinhoitopalkkiosta ja muista mahdollisista lainatarjouksessa kerrotuista kustannuksista.

Yrityskohtaiset lainakustannukset

Jokainen lainatarjous on yrityskohtainen ja lainaehdot määritellään myös yrityskohtaisesti. Yrityksen taloudellinen tilanne on ratkaiseva tekijä, kassavirran tulisi olla yrityksellä tasaista ja tulevaisuuden näkymät suotuisat. Jos yritys on pystynyt hoitamaan raha-asiansa moitteettomasti ja sen maksuvalmiudesta kertovat tunnusluvut ovat positiivisia, määräytyy lainan korko myös useimmiten alhaisemmaksi.

Todelliseen vuosikorkoon vaikuttaa olennaisesti myös yrityksen historia. Matalampiin lainakustannuksiin on mahdollisuus pitkään toimineella yrityksellä, jossa kassavirta on ollut tasaista eikä haasteita erilaisten maksujen muodossa ole ollut.

Olennaisesti lainakustannuksiin vaikuttaa myös se, kuinka paljon yhdistelylainaa tarvitaan ja millaisella aikataululla se aiotaan maksaa takaisin. Usein pienemmästä lainasta peritään suurempaa korkoa, kuin pitkäaikaisesta lainasta. Pitkäaikaisissa lainoissa kustannukset kasvavat laina-ajasta johtuen. Joten näiden vertaileminen myös kannattaa. Kannattaa myös huomioida, että yrityksen vastuuhenkilöiden luottokelpoisuus vaikuttaa lainakustannuksiin.

Yhdistelylainan kustannuksissa huomioitavaa

Vertaillessa eri lainantarjoajien lainakustannuksia, kannattaa kiinnittää huomiota siihen miten korko- ja muut kustannukset on ilmoitettu. Toiset lainantarjoajat ilmoittavat lainalle tarjottavan vuosikoron ja toisilla lainantarjoajilla kerrotaan kuukausittainen korko.

Kustannusten vertailussa kannattaa siis vertailla lainakustannuksia eri tarjoajien välillä samalla aikajaksolla, jotta pystyy saamaan todellisuutta vastaavan kokonaiskuvan kokonaiskustannuksista. Vasta silloin uusi järjestelylaina on viisasta ottaa.

Yrityslainan takaisinmaksuaika vaikuttaa kustannuksiin

Kun yritys pohtii yhdistelylainan ottamista, kannattaa sen pohtia myös takaisinmaksuajan merkitystä. Mitä pitempi takaisinmaksuaika on, sitä suuremmat ovat yleensä lainakustannukset. Kokonaiskustannukset ovat luonnollisestikin suuremmat takaisinmaksuajan ollessa pitempi, koska korko- ja muut kustannukset veloitetaan yritykseltä joka kuukausi.

Lyhyemmässä takaisinmaksuajassa korko voi olla korkeampi, kuin pitemmällä takaisinmaksuajalla olevassa lainassa. Takaisinmaksuajan ollessa lyhyempi, kuitenkin yrityslaina saattaa tulla kokonaiskustannuksiltaan edullisemmaksi.

Olennaisesti takaisinmaksuajan valintaan vaikuttaa tietysti yrityksen kuukausittainen maksukyky. Yritykselle voi olla tärkeämpää lyhentää yhdistelylainaa pitemmän aikaa, pienemmällä kuukausittaisella takaisinmaksuerällä, jos se tarvitsee enemmän liikkumavaraa kuukausittain muuhun yritystoiminnan vaatimaan maksuliikenteeseen.

Lainan kokonaiskustannuksiin vaikuttaa tarvittava yrityslainan määrä

Merkittävästi lainan kokonaiskustannuksiin vaikuttaa myös tarvittavan yrityslainan määrä. Suuremmalla lainasummalla on luonnollisesti myös vaikutus takaisinmaksussa maksuerän suuruuteen.

Rahoituksenmyöntäjä arvioi myös yrityksen maksukykyä kriittisemmin, jos haetaan suurempaa lainaa yritykselle. Vakavaraiselle yritykselle suuremman lainan ottaminen ei tuota ongelmia, varsinkaan jos sillä on tarkoitus maksaa pois aiemmin otetut yrityslainat.

Yritykselle edullisin yhdistelylaina löytyy vertailemalla

Kuten jo aiemmin olemme todenneet, matala korko ei takaa edullista yhdistelylainaa yritykselle. Tutustumalla korkoon, lainan avausmaksuun, tilinhoitopalkkioihin ja muihin mahdollisiin kustannuksiin saat selville lainan todellisen vuosikoron. Kun nämä asiat ottaa huomioon lainoja vertaillessa, löytyy varmasti yritykselle se edullisin vaihtoehto.

Lue yrityksen saama lainatarjous huolellisesti ja kiinnitä huomiota kustannuksiin ja muihin lainaehtoihin. Edullisin yhdistelylaina yritykselle on se missä todellinen vuosikorko on alahaisin.

Vakuudellinen yhdistelylaina

Yritykselle voi hakea myös vakuudellista yhdistelylainaa. Vakuudellisten lainojen kustannukset ovat monesti edullisemmat, mutta hakuprosessi on hitaampi. Jos yrityksellä on antaa vakuus tai vakuuksia lainalle ja lainan saamisella ei ole kiire, on vakuudellinen laina hyvä vaihtoehto.

Pankit ovat kiristäneet kohtalaisen paljon lainanmyöntämiskriteereitään ja lainan saaminen saattaa olla haasteellista, vaikka yrityksen maksuvalmius olisi kiitettävällä tasolla ja taloudellinen tilanne vakaa ja kassavirta tasaista.

Vakuudettoman yhdistelylainan plussat ja miinukset

Yhdistelylaina ilman vakuuksia yritykselle sisältää paljon hyviä puolia ja tietysti myös pohdittavia asioita. Koostimme alle olennaisimmat asiat yhdistelylainasta ilman vakuuksia.

Plussat

  • Yrityksen ei tarvitse pohtia lainalle tarvittavia vakuuksia tai ei välttämättä edes takaajia.
  • Helppo ja nopea hakemus vie aikaa vain pari minuuttia.
  • Lainapäätös jopa seuraavan tunnin kuluessa.
  • Rahat heti tilille lainan hyväksymisen jälkeen.

Miinukset

  • Yleensä hieman kalliimpi kuin vakuudellinen laina.
  • Takaisinmaksuaika voi olla lyhyempi kuin vakuudellisessa lainassa.

Näiden plussien ja miinusten osalta kannattaa myös huomioida, että vaikka vakuudettomassa yhdistelylainassa kustannukset saattavat olla hieman korkeammat, ne voivat verrattuna pidempään ajanjaksoon tulla kuitenkin edullisemmaksi. Tällöin lainan maksaminen takaisin lyhyemmässä ajassa osoittautuu myös paremmaksi vaihtoehdoksi.

Usein kysytyt kysymykset yhdistelylainasta yritykselle

Yhdistelylainan hakeminen herättää usein kysymyksiä. Joten kokosimme vastauksia yleisimpiin kysymyksiin yhdistelylainasta yritykselle.

Mikä on yhdistelylaina yritykselle?

Yhdistelylaina yritykselle tarkoittaa lainaa, jolla maksetaan pois yrityksen muut kalliimmat yrityslainat ja saadaan merkittävä säästö lainakustannusten pienenemisestä.

Miten yhdistyslainaa yritykselle haetaan?

Yhdistelylainaa voi hakea palvelumme kautta nopeasti ja helposti täytettävällä hakemuksella.

Millainen yritys voi hakea yhdistelylainaa yritykselle?

Kaupparekisteriin perustettu ja Suomalainen yritys, joka on luottokelpoinen.

Miksi lainoja yrityslainojen yhdistämiseen kannattaa vertailla?

Lainakustannukset vaihtelevat paljonkin eri luotonmyöntäjien välillä. Vertailemalla eri vaihtoehtoja, voi yritys säästää tuhansia euroja.

Miten todellinen vuosikorko määräytyy yhdistelylainassa?

Todelliseen vuosikorkoon sisältyvät koron lisäksi kaikki lainakustannukset.

Onko yritykselle tarjottu yhdistelylaina yrityskohtainen?

On. Lainatarjouksen ehtoihin vaikuttavat yrityksen taloudellinen tilanne, maksuvalmius sekä sen historia. Lopullinen tarjous pohjautuu rahoittajan tekemään luottokelpoisuuden kartoitukseen.

Kuinka nopeasti yritykseni saa lainapäätöksen yhdistelylainasta?

Lainapäätös annetaan jopa tunnin kuluessa hakemuksen jättämisestä, kuitenkin viimeistään seuraavana päivänä.

Miten pian rahat saa yrityksen tilille?

Lainatarjouksen hyväksymisen jälkeen rahat siirretään välittömästi yrityksen tilille. Pankista riippuen rahat ovat käytössä heti tai viimeistään kahden pankkipäivän kuluttua.

Mitä lainoja yhdistelylainalla kannattaa maksaa pois?

Yhdistelylainalla kannattaa maksaa pois kalliit lainat, jotta yritys voi hyötyä yhdistelylainasta eniten.

Voiko yhdistelylainalle saada maksuvapaata tarvittaessa?

Lainaehdoissa on määritelty voiko maksuvapaita kuukausia saada. Jos tietoa ei ehdoista löydy kannattaa olla yhteydessä lainanmyöntäjään.

Yhteenveto – yrityslainojen yhdistäminen

Yrityksen lainojen yhdistäminen on yritykselle järkevää. Vertailu ja lainan hakeminen sujuu nopeasti ja helposti Summarumin kautta. Yhdistelemällä useammat yrityslainat ja osamaksut yritys voi säästää suurenkin summan lainakustannuksissa. Lainan hakeminen on yritykselle maksutonta ja se ei sido yritystä mihinkään, joten se on täysin riskitön vaihtoehto.

Yhdistelylainan kustannukset ja muut lainaehdot löytyvät yrityksesi saamasta lainatarjouksesta, johon kannattaa tutustua huolellisesti ennen tarjouksen hyväksymistä. Näin varmistat yrityksellesi edullisimman yhdistelylainan.

Yritykselle muodostuu säästöä yrityslainojen yhdistämisellä, koska useimmista yrityslainoista muodostuu enemmän kustannuksia korkojen ja muiden lainakustannusten vuoksi. Yrityksen maksaessa ainoastaan yhtä lainaa suuntautuvat lainakustannukset yhdelle lainalle. Kuukausittainen maksettava maksuerä myös alenee, kun yrityksen tarvitsee lyhentää ainoastaan yhtä lainaa.

Yrityslainojen yhdistäminen on siis järkevää, se tuo yrityksen taloudelliseen tilanteeseen enemmän maksuvaraa eikä yrityksen tarvitse maksaa useista lainakustannuksista kuukausittain.

Yrityslainojen yhdistely sujuu nopeasti ja helposti. Rahat ovat pikaisesti yrityksen käytettävissä, sen jälkeen kun lainatarjous on hyväksytty. Yhdistä yrityslainat siis Summarumin kautta!

Tietoa yrityslainoista

Yrityslainaa voi hakea kaikki yritykset yritysmuodosta riippumatta. Yleisimpiä yritysmuotoja, jotka hakevat yrityslainaa ovat:
osakeyhtiöt, kommandiittiyhtiöt ja toiminimet.

Myöskään toimiala ei ole rajoite yrityslainan hakemiselle. Yrityslainat ovat yleisiä mm. seuraavilla toimialoilla:
teollisuus, autokorjaamot, eläinlääkäriasemat, hammaslääkärit, huoltoasemat, kauneushoitolat, kauppiaat, start-upit, konsulttiyritykset, kuntosalit, logistiikka- ja kuljetusyritykset, LVI-yritykset, maa- ja metsätilat, matkailuyritykset, parturi-kampaamot, rakennusyritykset, ravintolat, baarit ja pubit, siivousyritykset, taksiyritykset, vähittäis- ja tukkukaupat, sekä verkkokauppiaat.

Yrityslainaa haetaan useisiin eri käyttötarkoituksiin. Yleisimpiä yrityslainan käyttökohteita ovat:
autolaina yritykseelle, kuljetuskaluston rahoitus, investoinnit, kassavaje, toimitilan hankinta tai remontointi, käyttöpääoma, markkinointi, kone- ja laiterahoitus, yrityskaupan rahoitus, kansainvälistyminen, kasvurahoitus, liiketoiminnan kehittäminen, sukupolvenvaihdoksen rahoitus, uuden työntekijän palkkaaminen tai vaikkapa verkkokaupan perustaminen.

Muita aiheeseen liittyviä sivuja: