Ulosotto ulkomailla
Elämäntilanteet vaihtelevat suuresti. Joskus voi tulla tilanteita, ettei kerta kaikkiaan selviydy laskujen maksusta esimerkiksi äkillisen työttömyyden tai työkyvyttömyyden vuoksi. Velat saattavat ajautua tahtomattakin tällaisessa tilanteessa ulosottoon. Saman aikaisesti voi tulla mieleen muutto ulkomaille. Mitä tuolloin tulisi huomioida ulosoton osalta? Voidaanko ulosoton velkoja periä ulkomailta? Kauanko aikaa ulosottovelat ovat ulosottokelpoisia ulkomailla asuessani? Ja mitä tapahtuu jos muutan EU maasta toiseen tai olen ulosotossa oleva opiskelija? Näihin kysymyksiin pyrimme vastaamaan tässä artikkelissa.
Voinko muuttaa ulkomaille, jos olen ulosotossa?
Monia askarruttaa myös kysymys, voinko yleensäkään muuttaa ulkomaille, jos velkani ovat ulosotossa. Minilex kertoo, ettei matkustuskielto koske ulosottomenettelyn kohteena olevaa henkilöä automaattisesti. Matkustuskielto voidaan kuitenkin määrätä, mikäli henkilö on samanaikaisesti epäiltynä rikoksesta, josta ankarin tuomio olisi vähintään yksi vuosi vankeutta.
Matkustusta rajoittava kielto voidaan myös määrätä sellaiselle henkilölle, joka on tärkeää tavoittaa rikoksen selvittämiseksi. Tällöin henkilön on ilmoittauduttava poliisille tiettynä aikana tai oltava tietyn aikarajan sisällä välittömästi tavoitettavissa. Tämä siis luonnollisesti rajoittaa myös matkustamista jonkin verran.
Matkustuskiellon määrää poliisi tai käräjäoikeus. Sitä käytetään myös vaihtoehtona vangitsemiselle, silloin kun vangitseminen ei ole aivan välttämätöntä.
Voiko ulosottoviranomainen periä velkoja ulkomaille muuttaneelta?
Suomen ulosottoviranomaisten toiminta rajoittuu Suomen sisälle ja se rajoittuu omaisuuteen ja tuloon, joka on Suomessa. Ulosottoviranomainen ei siis voi tulla vaatimaan ulkomaille ovesi taakse ko. maassa ansaittujen tulojen ulosmittausta eikä hän myöskään voi vaatia ulkomailla olevan omaisuutesi ulosmittausta. Saataviasi ei siis tällaisessa tapauksessa päästä perimään ulosottoteitse.
Jos sinulla taas on esimerkiksi palkkasaatavia Suomesta, voi ulosottovirasto antaa työnantajallesi palkkaa koskevan maksukiellon. Tämä koskee vain suomalaisia työnantajia. Ulkomaisella työnantajalla ei ole velvollisuutta noudattaa tällaista maksukieltoa.
Suomessa toimiva ulosottoviranomainen saa myös ulosmitata Suomessa olevaa omaisuuttasi, ulkomailla ollessasi. Jos sinulla on esimerkiksi asunto-osake Suomessa, ulosottoviranomainen voi ulosmitata sen.
Mitkä ovat yksityisen perintäyrityksen toimintavaltuudet ulkomailla?
Jos kyseessä on yksityinen perintäyritys, sen toiminta ei rajoitu Suomen rajojen sisäpuolelle. Velkoja voi itse selvittää, voiko hän siirtää velan perittäväksi tällaiselle yritykselle. Huomioitavaa on kuitenkin, että maksuhäiriömerkinnät eivät automaattisesti siirry mukanasi ulkomaille. Jokaisessa maassa kun on omat rekisterinsä, joihin merkinnät perustuvat.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että EU:n sisällä viranomaiset tekevät yhteistyötä keskenään. Tämä taas mahdollistaa omalta osaltaan luottotietojen luovutuksen toisen EU maan viranomaiselta toiselle EU maan viranomaille. Sama toimintamalli koskee myös pankkitoimintaa. Merkinnät luottotiedoissa voivat aiheuttaa siis esimerkiksi ongelmia asuntolainan saannissa ulkomailla asuessasi.
Millaisia velkoja voidaan hakea täytäntöönpanoon EU-jäsenvaltiossa?
EU:n asetuksessa nro 1215/2012 säädetään tuomioiden tunnustamisesta ja täytäntöönpanosta rajat ylittävissä tapauksissa. Tämä asetus on annettu 12.12.2012 ja sitä sovelletaan sellaisiin oikeudenkäynteihin, asiakirjoihin tai sovintosopimuksiin, jotka on pantu vireille, vahvistettu tai laadittu 10.1.2015 jälkeen.
Asetuksesta on hyvä tietää, että sitä sovelletaan vain siviili- ja kauppaoikeuden asioissa. Sitä ei siis sovelleta päätöksiin, jotka koskevat esimerkiksi verotusta, tullausta, hallintoasioita, henkilön oikeustoimikelpoisuutta, valtion vastuuta, maksukyvyttömyysasioita, perheoikeutta, perintöoikeutta tai välimiesmenettelyä.
Tämän asetuksen perusteella velkoja voi hakea siviili- ja kauppaoikeuden asioissa täytäntöönpanokelpoisen asiakirjan täytäntöönpanoa velallisen sen hetkisen asuinvaltion viranomaiselta. Tällaisessa ulosotossa noudatetaan sen valtion lakia, jossa täytäntöönpanoa haetaan. Ulosottoa hakevan on tällaisessa tapauksessa käännettävä ulosottoa koskeva täytäntöönpanohakemus ja asiakirjat kyseisen valtion viralliselle kielelle.
Mitä tapahtuu veloille, jos muutan ulkomaasta toiseen?
Nyt tapaus muuttuukin sitten hieman kimurantimmaksi. Ensimmäinen asia, joka kannattaa huomioida on se, että jokaisessa maassa on oma ulosottomenettelylainsäädäntönsä. Jos esimerkiksi muutat ensin Suomesta Viroon ja sen jälkeen toiseen EU-maahan ja sinulla on perittäviä saatavia Virossa, tilanne mutkistuu osaltasi. Viron valtio on nimittäin ulkoistanut ulosottotehtävänsä yksityiselle ulosottomiehelle, josta virossa käytetään nimitystä kohtutäitur. Tämä viranomainen toimii täysin itsenäisesti ja omalla vastuullaan, sitä eivät siis rajoita samat säännöt kuin valtion ulosottoviranomaisia. Velka-asioiden selvittämiseksi niin Virossa kuin muuallakin ulkomailla on syytä olla yhteydessä paikalliseen asiantuntijaan, joka tuntee kohdemaan lainsäädännön.
Mitä ulosotossa olevalle velalle tapahtuu Suomessa ulkomailla asuessani?
Asuessasi ulkomailla Suomessa ulosotossa olevalle velallesi kertyy korkoa koko ajan. Velkasi loppusumma voi siis kasvaa varsin merkittäväksikin, sillä aikaa kun oleilet ulkomailla. Mikäli palaat Suomeen, velan perintä jatkuu osaltasi, entistä suuremmalla loppusummalla. Tällaisessa tapauksessa voi tiedustella ulosottoviranomaiselta mahdollisuutta maksusuunnitelmaan.
Ulosottovelan tiedot ovat myös edelleen kotimaasi ulosottorekistereissä, vaikka itse ulosmittaus olisikin esimerkiksi velan vanhenemisesta johtuen päättynyt. Palatessasi voit siis kohdata yllättäviä ongelmia kaupankäynnissä tahojen kanssa, jotka vaativat puhtaan ulosottorekisterin.
Vanhenevatko ulosottovelat ulkomailla ollessani?
Ulosoton vanhenemisaika ei muutu vaikka itse muuttaisitkin ulkomaille. Velan vanhenemisaika on pääsääntöisesti 15-20 vuotta, kuten Suomessakin. Luonnolliselle henkilölle maksuvelvoite yritysperinnässä on voimassa 15 vuotta. Mikäli velkoja on luonnollinen henkilö tai saatavan perintä perustuu rikolliseen toimintaan, ulosoton vanhentumisaika on 20 vuotta.
Ulosottolaitoksen mukaan julkisoikeudelliset velat, kuten verot vanhenevat viidessä vuodessa. Vastaavasti sopimukseen perustuva rahavelka vanhenee 20 tai 25 vuoden kuluessa sitä koskevan laskun eräpäivästä.
Kannattaa myös huomioida, että velkoja voi hakea tuomioistuimelta 10 vuoden jatkoaikaa, jotteivat velat pääsisi vanhenemaan. Tällainen jatkoaika on yleensä voitu myöntää tapauksissa, joissa velallinen on esimerkiksi kätkenyt omaisuuttaan tai muuten olennaisesti vaikeuttanut velkojen takaisinmaksua velkojalle.
Miten käy opiskelijoiden veloille ulkomailla?
Poikkeuksen ulosottoon tekevät opintoraha, asumislisä ja opintolaina. Ne eivät kuulu ulosmittauksen piiriin. Opintolainan erääntyessä, se muuttuu Suomessa ulosottokelpoiseksi. Jos sinulla on myös palkkatuloja Suomesta, se voidaan ulosmitata vain suojaosuuden ylittäviltä osin.
Ulosotto vai maastamuutto?
Muista, että ole asioiden kanssa yksin. Ylen mukaan vuosittain yli 3000 suomalaista hakeutuu velkajärjestelyyn. Ulosotto voi tietyssä mielessä olla myös helpotus. Se on eräänlainen aikalisä, joka ehkäisee lisävelan ottamista ja lainojen maksamista velkarahalla. Voit myös lohduttautua sillä, että kuten tässä artikkelissa kerrottiin, velat vanhenevat aikanaan. Jos kyseessä on suppea ulosotto, myös maksumerkintähäiriöt poistuvat, kun velka on hoidettu.
Velallisella on myös oikeus pyytää perintätoimien keskeyttämistä, jotta tilanne saadaan poikki perintätoimistojen kanssa eivätkä he aiheuta tämän myötä lisävelkaa velan päälle. Velallinen voi myös ilmoitta perintätoimistolle, ettei hän kykene maksamaan velkojaan. Tämän jälkeen perintätoimisto voi harkita itse, onko sille vaivan väärti käynnistää päätöksen hakeminen oikeuden kautta ja ulosottoprosessi. Varsinkin jos velallinen on jo aiemmin todettu varattomaksi, oikeustoimiin lähteminen häntä vastaan ei välttämättä ole perintäyhtiölle taloudellisesti järkevää.
Näistä yllä mainituista näkökulmista on myös hyvä pohtia, onko maasta poismuutto juuri omassa tilanteessa järkevää. Joka tapauksessa apua kannattaa pyytää ja asioita käydä läpi viranomaisten, yritysten ja läheisten kanssa.
Lopuksi
Ulosottoon joutuminen on usealle henkilökohtaisesti hyvin vaikea tilanne. Se saattaa saada miettimään, olisiko kenties elämä helpompaa ulkomailla. Asioita kannattaa kuitenkin pohtia useasta näkökulmasta. Maastamuutosta saattaa aiheutua yllättäviä ongelmia, joihin et välttämättä ole osannut varautua.
Kannattaa myös huomioida, että velkojen vanhenemisaika on todella pitkä, vaikkeivat velat sinua ulkomaille seuraisikaan. Jos palaat Suomeen ennen velkojen vanhentumista, saattaa niiden maksaminen olla entistäkin vaikeampaa, sillä korot ovat nostaneet sillä aikaa velkasumman todella korkeaksi.
Yksi varteenotettava vaihtoehto on perintätoimien keskeyttämisen hakeminen. Se voi auttaa siinä, ettei velkoja pääsisi enää syntymään entisten velkojen päälle.