Talouden tasapainottaminen
Lähes jokainen suomalainen on joutunut tilanteeseen, jossa oma talous ei ole täysin tasapainossa. Tällä viitataan tilanteeseen, jossa ainakin hetkellisesti ihmisen tulot eivät riitä kattamaan menoja totutulla tavalla. Kun tällainen tilanne tulee vastaan, on syytä pyrkiä tasapainottamaan omaa talouttaan ja saada tilanne takaisin hallintaan.
Miksi talouden tasapaino on tärkeää?
Jos ihminen ei pysty maksamaan kaikkia menojaan, on sillä vakavia seurauksia. Mikäli tilanteen päästää etenemään pitkälle, voi menettää omat luottotietonsa, mikä tekee normaalin elämän elämisestä erittäin vaikeaa. Ilman luottotietoja vuokranantajat, pankit ja jopa teleoperaattorit muuttuvat varovaisiksi ja rajoittavat erilaisten sopimusten tekemistä.
Luottotietoja ei onneksi menetä nopeasti eikä vahingossa. Kun laskun jättää maksamatta, laskuttajan täytyy ensin muistuttaa laskusta ja antaa maksajalle aikaa korjata tilanne. Sama periaate pätee myös muihin tyypillisiin menoihin, kuten vuokraan. Vuokranantaja ei voi välittömästi vuokran maksun epäonnistuttua potkia asukasta kadulle. Prosessi kuitenkin käynnistyy heti eräpäivänä ja johtaa muutaman kuukauden sisällä vakaviin seurauksiin.
Eräpäivän jälkeen laskut ja maksut alkavat kasvamaan korkoa. Mikäli maksut laiminlyö riittävän pitkään, voivat korot kasvaa jopa suuremmaksi kuin alkuperäisen maksun summa. Tästä syystä yhteydenotto laskuttajaan hyvissä ajoin on tärkeää, mikäli oma taloudellinen tilanne ei mahdollista maksamista. Siinä vaiheessa kun maksusta on muistuteltu ja annettu kohtuullinen aika hoitaa maksu ja laskuttaja siirtää sen perintään, on jo varsin hankala neuvotella maksun kohtuullistamisesta tai lisäajasta.
Usein epätasapainoon joutuu pikkuhiljaa
Epätasapainoon voi joutua sekä itsestä riippumattomista syistä että syistä, joihin voi myös itse vaikuttaa. Inflaatio eli eri tuotteiden hintojen nousu, korkojen nousu ja asumiskustannusten kasvaminen voivat olla asioita, jotka etenkin viime aikoina ovat voineet nopeasti vaikuttaa tulojen ja menojen tasapainoon, sillä palkat eivät ole kasvaneet lähellekään samassa tahdissa kuin kustannukset.
Erilaiset osamaksusopimukset, lainat ja luottokortit ovat taas asioita, jotka voivat vaikuttaa merkittävästi talouden epätasapainoon, mutta ovat kuitenkin enemmän ihmisen omassa hallinnassa. Aina kannattaa miettiä, kannattaako oikeasti ostaa jotain osamaksulla, vai olisiko järkevämpää odottaa, säästää ja ostaa niin sanotusti omalla rahalla. Välillä vastaan toki tulee pakollisia hankintoja, ja etenkin silloin kun ne tulevat vastaan yllättäen, ainoa tapa toimia voi olla maksaa osissa tai luotolla.
Osamaksut ja luotot eivät sinänsä ole pahoja asioita, mutta kun niitä kertyy useampia maksettavaksi, voi olla vaikea pysyä niistä kartalla. Tästä syystä joillakin ihmisillä erilaisista osamaksuista on tullut ongelma, kun niitä on kertynyt niin paljon, että jo pelkästään sopimusten korkojen ja kulujen maksamiseen kuluu hurja määrä rahaa. Tämän takia oman talouden kirjanpito jollain tasolla olisi tärkeää.
Harvemmin epätasapaino syntyy yhden ostopäätöksen takia. Toki esimerkiksi auton tai kodinkoneen hajoaminen voi luoda nopeastikin painetta talouteen, mutta tasapainoinen henkilökohtainen talous kestää myös tällaisia epämiellyttäviä yllätyksiä.
Miten saada talous takaisin tasapainoon?
Talouden tasapainottaminen vaatii aktiivisia toimia. Oman talouden kirjanpito on erittäin tärkeää, jotta hahmottaa tarkkaan minkä verran rahaa tulee ja menee. Menot on hyvä jakaa pakollisiin menoihin, joiden hoitamatta jättämisestä tulee epämiellyttäviä seurauksia, kuten vuokraan ja ruokaan, sekä vapaaehtoisiin menoihin. Vapaaehtoisia menoja voi karsia ilman, että eläminen vaikeutuu merkittävästi. Näihin sisältyvät esimerkiksi harrastusmenot.
Menojen luokittelun jälkeen on tärkeä alkaa karsimaan menoja niin, että tulot riittävät menojen kattamiseen. Tavoitteen tulisi olla se, että rahaa riittää myös säästöön, jotta tulevaisuudessa taloudelliset yllätykset eivät pääsisi yhtä helposti kääntämään taloutta epätasapainoon.
Jos käytössä on useampia kulutusluottoja, osamaksuja tai luottokortteja, voi olla järkevää hakea lainojen yhdistämistä varten lainaa. Usein lainanantajat suhtautuvat tällaiseen myönteisesti ja lyhennyksistä voi säästää merkittävästi rahaa kun päällekkäiset kulut häviävät lainoista. Lainojen yhdistämisen avulla voi vaikuttaa merkittävästi kulujen ja menojen tasapainoon nopeallakin aikavälillä.
Lainat eivät ole ainoa kulu, jota voi kilpailuttaa tällä tavoin. Myös omien sähkösopimusten ja vakuutusten osalta kannattaa käydä kilpailukierros viimeistään silloin kun talouden havaitsee olevan epätasapainossa. Toki määräaikaisia sopimuksia on hankala kilpailuttaa kesken sopimuskauden, mutta esimerkiksi vakuutukset ovat käytännössä aina kilpailutettavissa. Joskus myös ihmisille on kertynyt päällekkäisiä vakuutuksia, eli maksetaan tavallaan jonkin asian vakuuttamisesta tuplana. Yleisin tällainen tuplavakuutus on matkavakuutus, josta monet maksavat sekä luottokorttinsa kautta että suoraan vakuutusyhtiölle.
Parhaassa tapauksessa näistä sopimuksista ja vakuutuksista voi säästää satasia vuodessa, eli vaikutus voi olla todella merkittävä talouden tasapainon saavuttamisen kannalta.
Maksa laskut tai neuvottele lisäaikaa
On tärkeää, että kaikin tavoin pyritään hoitamaan laskut eräpäivään mennessä. Heti eräpäivän jälkeen laskuttajalla on oikeus alkaa vaatimaan lisämaksuja, joten laskujen maksupäivän muuttaminen omin päin voi tulla äkkiä kalliiksi, eikä siis ainakaan helpota tilannetta mitään.
Jos on selkeää, että laskujen hoitamiseen eräpäiävänä ei pysty, kannattaa olla yhteydessä laskuttajaan ennen eräpäivää ja neuvotella eräpäivän siirtämisestä. Lähtökohtaisesti laskuttaja haluaa saada maksunsa, eikä parin päivän tai viikonkaan viivästys ole ongelma, kunhan siitä on etukäteen ilmoitettu. Todennäköisyydet saada järkevä sopimus aikaiseksi on paljon suurempi, kun on aktiivisesti yhteydessä nimenomaan ennen eräpäivää. Jos on saanut jo useamman karhukirjeen, todennäköisesti laskuttajan kärsivällisyys ja kiinnostus neuvotella on matalalla.
Valmistautuminen on helpoin tapa estää talouden epätasapaino
Taloudellisesta epätasapainosta on täysin mahdollista päästä takaisin tasapainoon. Yllä mainitut toimenpiteet ovat tärkeitä osia siinä prosessissa. Kuitenkin oleellisin asia on pyrkiä pitämään taloudellinen tilanne tasapainossa ennakoimalla ja suunnitelmallisella toiminnalla.
Oman talouden budjetointia ja kirjanpitoa on siis hyvä tehdä silloinkin kun asiat ovat kohtuullisen hyvin. Kulujen arviointi ja ylimääräisten kulujen karsiminen on hyödyllistä vaikka talous olisikin erinomaisessa tasapainossa. Harvemmat meistä voivat vaikuttaa suoraan omiin tuloihinsa, mutta jokaisella meistä on mahdollisuus käydä kulut läpi ja etenkin lyhyellä aikavälillä karsia ylimääräisiä pois. On järkevää listata kaikki menonsa ja arvioida, että kuinka tarpeellisia ne todella ovat. Kun talous on tasapainossa, ei ole välttämätöntä karsia vapaaehtoisiakaan kuluja mihinkään, mutta usein listaamalla kulut löytää sellaisia menoja, jotka tuntuvat itsestäkin suorastaan turhalta. Näistä on helppo karsia.
Jokaiselle ihmiselle sopiva tavoite on laittaa edes jotain säästöön joka kuukausi. Vaikka kyse olisi vain parista kympistä kuukaudessa, jo vuodessa säästöön muodostuu hyvä puskuri, jonka avulla voi pitää taloutensa paremmin tasapainossa vahingon sattuessa. Säästää voi monin tavoin. Käteistä suosivat voivat esimerkiksi heittää pienempiä kolikoita säästöpossuun. Vaihtoehtoisesti toki voi laittaa automaattisen tilisiirron säästötilille kun tuloja saapuu. Tutkimusten mukaan säästäminen ei onnistu, mikäli säästettäväksi tarkoitetut varat pitää samassa paikassa kuin käyttövarat, eli esimerkiksi käyttötilillä tai lompakossa. ”Pakkosäästäminen” johonkin muuhun paikkaan kuin käyttövarat, oli se sitten fyysisesti tai digitaalisesti eri paikka, on huomattavasti toimivampaa. Säästämiseen voi kehittää erilaisia sääntöjä itselleen.
Myös tasapainoisessa tilanteessa voi olla järkevää kilpailuttaa mahdolliset lainat, vakuutukset ja sähkösopimukset säännöllisin väliajoin. Jos ottaa tavakseen käydä nämä läpi esimerkiksi kerran vuodessa tai puolessa vuodessa, voi pienellä vaivalla varmistua siitä, ettei maksa ylimääräistä näistä erinäisistä sopimuksista. Lainojen yhdistäminen, päällekkäisten vakuutusten poistaminen ja halvempiin sopimuksiin vaihtaminen helpottavat talouden tasapainossa pitämistä ja säästöön laittamista.