Sähkölasku myöhässä
Sähkö määritellään laissa välttämättömyyshyödykkeeksi, minkä vuoksi sähköjen katkaisuun kohdistuu tiukkoja rajoituksia. Esimerkiksi talvikaudella sähkön katkaisu voidaan tehdä vasta useamman kuukauden kuluttua laskun erääntymisestä. Niin ikään sähkön käyttöpaikka, asiakkaan perusteltu este laskun maksamiselle sekä erääntyneen laskun suuruus ja erääntymisestä kulunut aika vaikuttavat sähköjen katkaisuun.
Tässä artikkelissa käymme läpi kaiken, mitä sinun tulee tietää sähköjen mahdollisesta katkeamisesta, sekä miten sinun kannattaa toimia, jos epäilet, että et kykene maksamaan sähkölaskuasi tai jos lasku on jo erääntynyt.
Sähkön katkaisun rajat
Lain mukaan sähköntoimitus asiakkaalle voidaan katkaista eli keskeyttää, jos asiakas laiminlyö joko sähkön myyjälle tai sähkönsiirtoyhtiölle maksettavat laskut. Sähkön katkaisun aikatauluun vaikuttaa sekä laskun summa, että maksamatta jääneen laskun eräpäivästä kulunut aika. Yleisesti sähköt voidaan katkaista aikaisintaan viiden viikon kuluttua maksamattoman laskun eräpäivästä.
Katkaisu, kun sähkön myynti ja sähkönsiirto ovat samalta yhtiöltä
Suomessa sähkönsiirto määräytyy paikallisen verkkojakeluyhtiön kautta, mutta itse sähkön voi ostaa vapaasti haluamaltaan toimijalta. Jos sinulla on saman yhtiön kanssa sekä siirtosopimus että sähkön ostosopimus, voidaan sähköntoimitus katkaista vain, jos maksamatta on vähintään 500 euroa tai vanhimman maksamatta olevan laskun eräpäivästä on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Tämä tarkoittaa, että mikäli maksamatta jäänyt summa on esimerkiksi 1000 euroa, voidaan sähköt katkaista aikaisintaan viiden viikon kuluessa laskun erääntymisestä. Sen sijaan, jos erääntynyt summa on vain 400 euroa, tulee soveltaa kolmen kuukauden vähimmäisaikaa. Tämä johtuu siitä, että ehdoista sovelletaan asiakkaalle edullisinta vaihtoehtoa.
Katkaisu, kun sähkön myynti ja sähkönsiirto ovat eri yhtiöiltä
On hyvin yleistä, että sähkönsiirto ja myynti asiakkaalle tapahtuvat eri yhtiön toimesta. Tässä tapauksessa sähköjä ei voida katkaista kummankaan sopimuksen osalta, paitsi jos maksamatta on vähintään 250 euroa tai mikäli vanhimman erääntyneen laskun eräpäivästä on kulunut vähintään kolme kuukautta.
Myös tässä tapauksessa sovelletaan aiemmin mainittua viiden viikon aikaa, mikäli maksamatta jäänyt lasku on suuruudeltaan vähintään 250 euroa. Sen sijaan, jos summa jää tätä pienemmäksi, sovelletaan kolmen kuukauden vähimmäisrajaa.
Milloin yllä olevat rajat eivät päde?
Johtuen siitä, että sähkö lukeutuu laissa määriteltyihin välttämättömyyshyödykkeisiin, kohdistuu erityisesti sähköjen katkaisuun talviaikana tiukempia rajoituksia. Jos asiakkaan asunnon lämmitys on riippuvainen sähköstä, ei sähköntoimitusta voida katkaista lokakuun alun ja huhtikuun lopun välisellä ajanjaksolla, ellei maksun eräpäivästä ole kulunut vähintään neljä kuukautta.
On hyvä huomioida, että myös muut lämmitysmuodot kuin suora sähkölämmitys lukeutuvat yllä oleviin lämmitysmuotoihin, sillä esimerkiksi maalämpöpumppu ja ilmalämpöpumppu toimivat sähköllä. Yleisimmistä lämmitysmuodoista ainoastaan puulämmitys ei ole riippuvainen sähköstä.
Lisäksi sähköjä ei voida katkaista nopealla aikataululla, mikäli sähkölaskun laiminlyönti johtuu henkilön sairaudesta, työttömyydestä tai muusta erityisestä syystä. Tässä tapauksessa sähköt voidaan katkaista aikaisintaan kolmen kuukauden päästä eräpäivästä.
On asiakkaan vastuulla ilmoittaa sähkölaskun maksamiseen kohdistuvasta esteestä ja syy on todennettava sähköyhtiölle. Tällaisessa tilanteessa kannattaakin olla pikimmiten yhteydessä sähköyhtiön asiakaspalveluun. Huomioi myös, että jos sähkönsiirto ja sähkö tulevat eri yhtiöiltä, sinun tulee olla yhteydessä erikseen molempiin tahoihin. Mikäli toinen osapuoli katkaisee sähköt, ei kohteeseen tule sähköä.
Näin prosessi etenee
Sähkön katkaisu ei tapahdu välittömästi, vaan kaikki sähköyhtiöt ovat sitoutuneet noudattamaan Suomen laissa määriteltyä prosessia, joka etenee seuraavalla tavalla:
- Sähköyhtiö voi toimia vasta, kun laskun eräpäivä on mennyt umpeen ja laskussa mainittu huomautusaika on kulunut umpeen
- Tämän jälkeen sähköyhtiön on lähetettävä maksamattomasta laskusta kirjallinen huomautus asiakkaalle
- Jos laskua ei edelleenkään makseta, sähköyhtiö lähettää varoituksen sähköjen katkaisusta. Tämän voi tehdä aikaisintaan kahden viikon päästä huomautuksen antamisesta
- Sähköntoimitus katkaistaan aikaisintaan kaksi viikkoa katkaisuvaroituksen lähettämisen jälkeen tai viisi viikkoa maksun erääntymisen jälkeen. Näistä huomioidaan asiakkaalle edullisempi.
- Sähköyhtiön tulee kertoa katkaisuvaroituksessa tarkka sähköjen katkaisun ajankohta sekä kertoa asiakkaalle saatavilla olevista keinoista estää katkaisu. Näitä ovat esimerkiksi erilaiset maksuvaihtoehdot, joita sähköyhtiö tarjoaa.
Sinulle kerrotaan katkaisuvaroituksen yhteydessä myös mahdollisuudesta vedota sairauteen, työttömyyteen tai muuhun erityiseen syyhyn, jonka vuoksi olet estynyt maksamaan sähkölaskusi. Jos päätät vedota näihin tekijöihin ja ne katsotaan perustelluksi syyksi, sähköjen katkaisu lykkäytyy pidemmälle, mutta siitä ei vapaudu kokonaan.
Maksuajasta kannattaa aina neuvotella
Jos sähkölasku uhka jäädä maksamatta, paras ja myös yksinkertaisin keino on aina neuvotella laskulle lisää maksuaikaa. Myös sähköyhtiön kannalta on edullisinta, että laskut eivät siirry perintään ja että sähköjä ei tarvitse katkaista. Ylipäänsä sähköjen katkaisu on Suomessa hyvin harvinaista ja asioista saadaan yleensä sovittua.
Moni saattaa pohtia, milloin sähköyhtiöön sitten kannattaisi olla yhteydessä. Hyvä sääntö on, että yhteydessä kannattaa olla heti kun aavistelee, että sähkölasku saattaa jäädä maksamatta. Ei siis kannata jäädä odottelemaan maksumuistutuksia, vaan olla rohkeasti yhteydessä omaan yhtiöön pikaisesti. Monella yhtiöllä maksuajan pidennys ei onnistu enää sen jälkeen, kun maksu on erääntynyt.
Helpotuksiin liittyvät käytännöt vaihtelevat eri sähköyhtiöiden välillä, joten asia kannattaa aina tarkistaa omalta sähköyhtiöltä tai sähkön siirrosta vastaavalta yhtiöltä. Yleensä keinoina ovat pidempi maksuaika tai laskun jakaminen useampaan erään. On kuitenkin hyvä huomioida, että yleensä maksuajan saaminen edellyttää, että asiakkaalla ei ole rästissä vanhoja laskuja. Maksuaikaa myönnetään tyypillisesti noin 30–60 vuorokautta, mikä voi riittää akuuteimpaan hätään.
Jos sähköyhtiön tarjoama maksuaika ei ole riittävä, on hyvä olla yhteydessä oman kunnan talous- ja velkaneuvontaan. Velkaneuvonnassa käydään yhdessä läpi keinoja selviytyä tilapäisestä maksuongelmasta. Neuvonta on maksutonta ja sieltä saa apua myös oman talouden suunnitteluun yleisellä tasolla. Niin ikään Takuusäätiö antaa neuvoja ja apua kotitalouksien velkaongelmiin. Viime kädessä myös sosiaalitoimistosta voi joissakin tapauksissa saada apua sähkölaskun maksuun.
Sähköjen katkaisusta kertyy kuluja molemmille osapuolille
On hyvä tiedostaa, että sähköjen katkaisusta sekä huomautuksista ja katkaisuvaroituksesta kertyy sähköyhtiölle myös kuluja. Yhtiöllä onkin oikeus veloittaa asiakkaalta kohtuulliset kustannukset niin huomautuksesta, katkaisuvaroituksesta kuin katkaisusta ja uudelleenkytkennästäkin.
Maksujen suuruuden saa selville sähköyhtiön hinnastosta tai tiedustelemalla niitä asiakaspalvelusta. Tyypillisesti huomautuksiin ja katkaisuvaroitukseen kohdistuvat kulut ovat suuruudeltaan alle 10 euroa, mutta sähköjen katkaisu ja uudelleenkytkentä maksavat kukin tyypillisesti vähintään noin 50 euroa. Kokonaissumma voi siis helposti kohota yli sataan euroon.
Sähköt kytketään uudelleen päälle vasta, kun myös nämä yllä luetellut maksut on maksettu. Näin ollen velkaongelma voi helposti päästä kertautumaan ja sähköjen katkaisua kannattaakin välttää viimeiseen asti.
Varaudu ajoissa, niin vältät sähköjen katkaisun
Ihmisen on hyvä varautua arjessaan siihen, että sähkölaskun suuruus voi vaihdella huomattavasti esimerkiksi eri vuodenaikojen välillä. Erityisesti sähkölämmitteisessä asunnossa talviajan kulutus voi olla hyvinkin suurta. Tällöin myös sähkön hinta on tyypillisesti korkeimmillaan, varsinkin mikäli kyse on pörssisähköstä.
Kannattaakin tarkastella oman sähköyhtiön välityksellä, miten sähkönkulutus yleensä ajoittuu eri vuodenaikojen välille ja jättää hieman ylimääräistä pankkitilille kalliimpia aikoja varten. Myös sähkösopimuksen tyyppi ja hinta kannattaa katsoa omalle kulutukselle sopivaksi ja pohtia, onko valmis sitoutumaan määräaikaisuuteen. Monelle voi tulla yllätyksenä, kuinka paljon sähkölaskussa voi säästää kilpailuttamalla sähkösopimuksen säännöllisesti.
Varautumalla ajoissa ja budjetoimalla riittävästi rahaa myös sähkölaskuihin, varmistat että sähkö kulkee asunnossasi keskeytyksettä. Samalla voit elää huolettomammin, kun tiedät että sinulla jää sähkölaskujen lisäksi rahaa myös muuhun.