Panttilainaamot Suomessa
Suomen ensimmäiset panttilainaamot perustettiin 1980-luvulla, joten ne ovat olleet katukuvassamme jo varsin pitkään. Vuosien varrella lainaamojen liiketoiminta on monipuolistunut ja digitalisoitunut, mutta perusperiaate on pysynyt edelleen samana – lainan tarjoaminen panttia vastaan lyhytaikaiseen tarpeeseen.
Miten panttilainaamo toimii?
Panttilainan eli panttilainaamon myöntämän lainan toimintaperiaate on kuten missä tahansa lainassa eli tarjota asiakkaalle tilapäistä rahoitusta tiettyyn tarpeeseen. Tässä tapauksessa lainan vakuutena toimii pantattava esine, jonka asiakas luovuttaa panttilainaamon haltuun kunnes velka on maksettu. Kyseessä on siis vakuudellinen laina, erotuksena usein lyhytaikaiseen tarpeeseen tarjottaviin vakuudettomiin lainoihin.
Lainan saa yleensä nopeasti
Kun asiakkaalle syntyy tarve hakea lainaa, hän voi olla yhteydessä lähimpään panttilainaamon. Pantattava esine kannattaa ottaa mukaan, jotta siitä voi saada arvion. Näin lainan saa käyttöön hyvin nopeasti.
Asiakaspalvelija käy lainaajan kanssa läpi asiakkaan esineen arvon ja minkälaisilla ehdoilla lainaa voitaisiin hänen tapauksessaan myöntää. Esineen arvo voi vaikuttaa lainan kokonaiskustannuksiin, kuten korkoon. Luonnollisesti se vaikuttaa ensisijaisesti itse lainasummaan. Samalla lainanhakijan henkilöllisyys tarkastetaan ja lainasta laaditaan tarvittavat dokumentit, jotta laina voidaan nostaa.
Turvallista lainaa lyhytaikaiseen tarpeeseen
Panttilainamon tarjoama laina on yleensä pituudeltaan joitakin kuukausia eli se ei ole tarkoitettu vuosien tarpeeseen. Lainan kokonaiskustannus pitää sisällään paitsi lainattavan pääoman, myös lainan koron sekä erilaiset lainaan kohdistuvat maksut. Tällaisia ovat esimerkiksi avaus- ja tilinhoitomaksut. Näihin kannattaa paneutua huolella, sillä erilaiset korot ja kulut voivat kasvattaa lainan kokonaiskustannuksia merkittävästi.
Lainaamot ovat vakuuttaneet lainaamoon pantattavat arvoesineet, joten ne ovat myös turvassa, mikäli lainaamossa tapahtuisi esimerkiksi varkaus tai esinettä kohtaisi onnettomuus. Omaisuuden jättäminen panttilainaamoon on siis turvallista ja esineen arvon rahana saa aina takaisin, tapahtui mitä hyvänsä.
Niin ikään lunastustilanteessa asiakkaan henkilöllisyys varmistetaan aina. Näin ollen ei ole pelkoa siitä, että joku muu henkilö voisi lunastaa panttaamasi esineen.
Fyysiset panttilainaamot ja nettipanttilainaamot
Viime vuosina perinteisten, kivijalkapanttilainaamoiden rinnalle on tullut myös pelkästään netissä toimivia panttilainaamoja. Nettipanttilainaamojen etuna on, että fyysiset panttilainaamot sijaitsevat yleensä vain suuremmilla paikkakunnilla, jolloin ne eivät ole jokaisen ulottuvilla. Toiminta onkin siirtymässä yhä enenevissä määrin nettiin.
Fyysiset panttilainaamot
Niin sanotut perinteiset kivijalkapanttilainaamot ovat vähenevä ilmiö, mutta niitä on kuitenkin yhä olemassa suuremmissa Suomalaissa kaupungeissa. Suurin tarjonta on suurimmissa kaupungeissa Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Tampereella ja Turussa, mutta lainaamoja on myös monissa pienemmissä kaupungeissa kuten Porissa ja Salossa.
Panttilainaamot toimivat sekä ketjujen alaisuudessa että yksityisinä toimipisteinä Kenties tunnetuin ketjuista on Helsingin Pantti, joka toimii pääkaupunkiseudun lisäksi myös Jyväskylässä, Porissa, Tampereella ja Turussa. Kyseessä on myös Suomen vanhin panttilainaamoketju.
Netissä toimivat panttilainaamot
Myös moni aiemmin pelkästään kivijalassa toiminut panttilainaamo on tuonut kivijalan rinnalle myös nettivaihtoehdon. Palveluiden kautta voi lähettää kuvia pantattavista esineistä ja saada näin arvion lähes yhtä nopeasti kuin kivijalkalainaamossa. Myös pelkästään netissä toimivia lainaamoja on nykyään olemassa.
Nettilainaamojen edut ovat kiistattomat. Huutokaupattavia esineitä voi selata vapaasti, kulut ovat kivijalkalainaamoja matalammat ja hakemuksen voi lähettää ympäri vuorokauden. Myöskään liikepaikan vuokra ei rasita pankkilainaamon taloutta, ja asiakaspalvelu hoituu usein chatin välityksellä.
Netissä toimiva panttilainaamo pitää yleensä sisällään portaalin, jonne kirjaudutaan käyttäjätunnuksen ja salasanan avulla. Palveluun tunnistaudutaan lainaa hakiessa esimerkiksi verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteen välityksellä. Luotuaan tunnukset voi hakea lainaa. Päätöksen saa nopeasti ja rahat tulevat tilille niin ikään joutuisasti.
Muu liiketoiminta
Monet panttilainaamot tarjoavat perinteisen panttilainaamoliiketoiminnan lisäksi myös muita palveluita. Esimerkiksi huutokauppatoiminta sekä kullan ja muiden arvometallien osto ovat valuneet osaksi lainaamojen liiketoimintaa.
Huutokaupassa myydään useimmiten sellaisia arvoesineitä, jotka ovat jääneet panttilainaamon haltuun maksamatta jääneen velan pantiksi. Toki jotkin panttilainaamot harjoittavat huutokauppatoimintaa myös laajemmalla tasolla.
Niin ikään omien kultaesineiden muuttaminen rahaksi voi joskus olla panttilainaa edullisempi vaihtoehto, mikäli on valmis luopumaan esineestä. Etuna tässä on se, että esineen arvon saa suoraan puhtaana käteen, eikä lainaa tarvitse välttämättä ottaa lainkaan. Romukullan ostaminen sivuaa lainaamojen omaa liiketoimintaa, joten se on niille hyvää sivubisnestä.
Minkälaisia esineitä voi viedä pantattavaksi?
Panttilainaamot ottavat vastaan hyvin monipuolisesti erilaisia arvoesineitä. Tyypillisimpiä pantattavia esineitä ovat esimerkiksi seuraavat:
- korut ja kellot sekä muut hopea- ja kultaesineet
- arvopaperit
- aseet
- kodin viihde-elektroniikka
- taide, veistokset ja muut keräilyesineet
- keräily- ja juhlarahat
- soittimet
Pantattavan esineen arvosta ei yleensä ole etukäteen tietoa, vaan esineen arvo selviää käymällä panttilainaamossa tai lähettämällä hakemuksen, jossa on kuva esineestä. Et siis välttämättä saa esineestä samaa hintaa kuin mitä olet itse siitä maksanut. Useiden esineiden arvo on myös varsin vaikeasti arvioitavissa, jolloin niistä voi saada niiden todellista arvoa matalamman hinnan.
Voit aina viedä esineen vapaasti arvioitavaksi ja voit jättää hyväksymättä panttilainaamon antaman tarjouksen. Jos kaupungissa toimii useampi panttilainaamo, kannattaa lainaamoja aina myös kilpailuttaa keskenään.
Kuka voi saada panttilainaa ja kuinka paljon lainaa saa?
Panttilainaamolla on erilaisia ehtoja sen suhteen, kenelle ne myöntävät lainaa. Täysi-ikäisyyden lisäksi muita kovin ankaria ehtoja ei yleensä kuitenkaan ole, sillä lainan kohteena oleva pantti suojelee lainanantajaa. Myös luottotiedottoman henkilön on yleensä mahdollista saada laina panttilainaamon kautta tästä syystä, eikä panttilainaa ottamalla voi myöskään saada luottotietomerkintää, vaikka laina jäisi maksamatta.
Lainasummat panttilainaamoilla voivat olla hyvinkin erilaisia. Useimmiten lainasummat alkavat joistakin kymmenistä euroista, mutta joissakin toimipisteissä lainaa voi saada jopa satoja tuhansia euroja. Kulujen vuoksi isompia lainasummia kannattaa tosin välttää, eikä satojen tuhansien eurojen arvoisen esineen omistava henkilö yleensä panttilainaamon palveluksia tarvitsekaan.
Rahan saa yleensä joko käteisenä tai pankkitilille, poikkeuksena netissä toimivat lainaamot, joissa lainan saa pankkitilille. Nykyään laina maksetaan useimmiten asiakkaan tilille, sillä se on turvallisempaa kuin suurien summien siirtäminen käteisellä.
Mitä tapahtuu, jos lainaa ei maksa?
Toisinaan voi tulla eteen tilanne, että lainaaja ei kykene syystä tai toisesta maksamaan lainaa panttilainaamolle takaisin. Tällöin panttilainaamo yleensä lähestyy asiakasta muistutuksella, jossa kerrotaan lainan erääntymisestä. Mikäli lainaa ei edelleenkään makseta, jää pantti lainaamon haltuun ja lainaamo voi myydä sen eteenpäin esimerkiksi huutokaupassa.
Panttilainaamolainan hyvä puoli on, että lainan vakuus kattaa lainasumman. Näin ollen, vaikka laina jäisi maksamatta ja päätyisi huutokaupattavaksi, lainanottajalle ei kerry luottohäiriömerkintää. Lainaa voi siis hakea myös tulevaisuudessa, mikäli tarve yllättää toisenkin kerran.
Milloin panttilainaamo on hyvä vaihtoehto?
Panttilainaamon myöntämä laina ei useinkaan ole edullisin mahdollisin lainamuoto, vaikka se onkin vakuudellinen laina. Tähän vaikuttaa muun muassa se, että panttilainaamon toimintaan kohdistuu myös paljon kuluja, sekä tarjolla olevan lainan lyhyt laina-aika. Esimerkiksi lyhytaikaiseen tarpeeseen tarjottavat pikavipit ovat niin ikään hyvin korkeakorkoisia lainoja.
Panttilainaamoa kannattaa kuitenkin harkita, mikäli tarvitsee lainaa nopeasti, eikä käytössä ole luottokorttia tai mahdollisuutta pankin tarjoamaan edulliseen joustoluottoon. Tällöin kannattaa selvittää tarkasti lainan kokonaiskustannukset ja mielellään vertailla niitä muihin mahdollisesti saatavilla oleviin vaihtoehtoihin.
Hyvä vaihtoehto panttilainaamolle on myös realisoida arvoesineitä muita kautta. Myös panttilainaamon kautta voi usein myydä romukultaa, jolloin säästyy lainalta ja siihen liittyviltä koroilta ja kuluilta. Mikäli nurkkiin on siis kertynyt arvoesineitä ja rahantarve yllättää, kannattaa tutkailla monipuolisesti erilaisia vaihtoehtoja ja valita niistä itselleen edullisin. Monille arvoesineille on olemassa hyvät jälkimarkkinat.