Etusivu » Raha-, velka- ja talousopas » Mikä on maksusuunnitelma?

Mikä on maksusuunnitelma?

Laskun maksaminen ei aina onnistu eräpäivään mennessä. Tällä tavalla voi käydä esimerkiksi puhelinlaskun kanssa. Tällöin sinun kannattaa olla yhteydessä laskun lähettäjään eli yritykseen, jolta tuote tai palvelu on tilattu. Voit yrittää sopia laskun lähettäjän kanssa laskulle maksusuunnitelman. Ole yhteydessä heti, kun huomaat, ettet voi maksaa laskua ennen eräpäivää. Sopimalla et joudu tinkimään välttämättömistä menoistasi, kuten ruuasta. Uusi maksusuunnitelma voi sisältää esimerkiksi laskun eräpäivän siirtämisen tuonnemmaksi.

Tässä artikkelissa kerromme tarkemmin maksusuunnitelmista, miten ne toimivat ja millaisia maksusuunnitelmia voidaan tehdä.

Tietoa maksusuunnitelmasta

Laskun saajan on usein mahdollista sopia laskun maksamisesta useammassa eri erässä. Tällöin kyseessä on maksusuunnitelma. Suunnitelmien kestot vaihtelevat riippuen aina velan suuruudesta, velkojasta sekä asiasta riippuen.

Voit ottaa yhteyttä esimerkiksi laskukirjeessä olevaan puhelinnumeroon tai vaikkapa Oma Intrum-verkkopalveluun, jos kyseessä on Intrum, joka velkoo laskua. Ota kuitenkin yhteyttä aina mahdollisimman pikaisesti johonkin tahoon, joka pysyy hoitamaan asiaasi.

Se millainen velan pääoma on ja millainen maksusuunnitelman kesto on, vaikuttaa maksusuunnitelman mukana tuleviin kuluihin. Kulut saattavat vaihdella hyvinkin paljon. Esimerkiksi voi olla tilanne, että pääomaa laskulla on enintään 100 euroa ja se maksettaisiin neljässä erässä. Tällöin kulu voi olla täysin toinen kun puhutaan taas summista jotka ovat yli 100 euroa. Yritys itse tai perijä voi määrittää kulun suuruuden.

Ulosotot ja maksusuunnitelma

Kun lasku ehtii menemään jo ulosottoon asti, on se aina ikävä tilanne yksityishenkilölle. Tällöin voi usein menettää jo luottotietonsa, joka on todella ikävä seuraus laskujen maksamatta jättämisestä. Tämän takia maksusuunnitelmaa kannattaa aina neuvotella jo ennen kuin laskun eräpäivä ehtii umpeutua. Eräpäivän jälkeen lasku on jo myöhässä ja voit joutua maksamaan maksumuistutuksen.

Maksusuunnitelmista

Jos lasku kuitenkin on ulosotossa, voi ulosottomies oman harkinnan mukaan palkan tai elinkeinotulon ulosmittauksen sijasta vahvistaa velalliselle kirjallisen oman maksusuunnitelman. Tämä maksusuunnitelma vahvistetaan saman määräisenä kuin palkan tai elinkeinotulon ulosmittaus olisi. Maksusuunnitelmiin liittyy soveltuvilta osin samoja helpotuksia kuin palkan tai elinkeinotulon ulosmittauksissa käytetään.

Maksusuunnitelmien noudattaminen ja noudattamatta jättäminen
Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että veronpalautus voidaan myös ulosmitata maksusuunnitelmasta huolimatta. Tarvittaessa maksusuunnitelman lisäksi tehdään ulosmittaus, jolla varmistetaan maksusuunnitelman toiminta. Kun ulosmittaus tapahtuu, ulosmitattu omaisuus myydään vain, jos velallinen ei maksa velkaansa sovitussa määräajassa. Kyse on siis ikään kuin pantista.

Jos velka maksetaan ajallaan, ulosmittaus raukeaa ja omaisuus tullaan palauttamaan velalliselle. Velallisen jättäessä noudattamatta annettua suunnitelmaa, maksusuunnitelma raukeaa ja velallisen palkka tai elinkeinotulo tullaan ulosmittamaan tai vaihtoehtoisesti ulosmitattu omaisuus myydään.

Mitä laskuja varten kannattaa selvittää

Aina maksajan on tärkeää miettiä, mitä laskun maksamatta jättämisestä voi pahimmillaan seurata. Se antaa laittamaan omat laskunsa järjestykseen ja miettimään, mitkä laskut tulee maksaa ensin. Sinun on syytä sopia välttämättömistä menoista itsesi tai perheesi kanssa.

Välttämättömiä menoja on usein esimerkiksi asumiseen liittyvät menot, kuten vuokra, yhtiövastike ja sähkö- sekä vesilasku. Lisäksi välttämättömiä menoja on usein ruoka, lääkkeet tai puhelin. Joskus myös nettiliittymä on välttämätöntä. Myös vakuutukset ja liikenne, esimerkiksi matkaliput ja polttoaine voivat olla välttämättömiä kuluja perheelle.

Mitä asioita uudessa maksusuunnitelmassa voi sopia

Kun ryhdyt sopimaan uutta maksusuunnitlemaa laskuttavan yrityksen kanssa, sinun kannattaa sopia muutamasta seikasta, jotta kaikki onnistuu. Moni haluaa siirtää esimerkiksi eräpäivää. Tämä on toimiva ratkaisu, jos tiedät, että voit maksaa laskun hieman myöhemmin. Joskus maksuerän muuttaminen on taas järkevää. Pienempiä eriä voi olla esimerkiksi helpompi maksaa kuin suuria eriä.

Joskus kokonaista laskua voi olla vaikea maksaa kokonaan. Tällöin kannattaa miettiä, tulisiko lasku pilkkoa osiin, jotta se voidaan maksaa. Toisinaan kyseeseen voi tulla myös lyhennysvapaa. Tällöin lasku ikään kuin pausetetaan ja sitä ei tarvitse maksaa sovittuna aikana. Usein isot lainat, kuten asuntolainat tai opintolainat ovat lyhennysvapaita.

Aina alkuperäisen laskun lähettäjä ei kuitenkaan suostu uuteen maksusuunnitelmaan, mutta myös perintätoimiston kanssa voi tehdä laskutussopimuksia, jos niikseen tulee. Laskun maksuista voidaan sopia aina palkan ulosmittaamiseen asti.

Milloin laskuista on syytä sopia?

Aina paras tapa sopia laskuista on mahdollisimman pian. Heti kun tiedät, ettet voi maksaa laskua, sinun kannattaa olla yhteydessä laskuttavaan yritykseen ja sopiva maksusuunnitelmasta. Tällöin säästyt itse myös harmailta hiuksilta ja saat mielenrauhaa itsellesi. Mielenrauha auttaa sinua myös selviytymään laskuista ja selvittämään taloutesi kuntoon. Tärkeää on kuitenkin edetä askel kerrallaan.

Laskujen sopiminen

Laskuista on aina hyvä sopia etenkin, jos et tule pystymään maksamaan laskua eräpäivään mennessä, joudut ottamaan lainaa maksaaksesi jonkun laskuista, joudut tinkimään välttämättömistä menoista elämässäsi, kuten ruuasta, jotta voit maksaa laskun.

Välttämättömien kulujen maksaminen

Tiukkojen tilanteiden sattuessa talouteesi, on tärkeää maksaa elämisen välttämättömät menot ensin. Näitä ovat esimerkiksi asunto ja ruoka. Jos näiden jälkeen jää rahaa, voi jäljelle jäävällä rahalla maksaa esimerkiksi velkoja, kuten vaikkapa kulutusluottojen lyhennyksiä. Lainatkin voi kannattaa kilpailuttaa, jolloin maksueriä voi saada pienemmäksi.

Sopimuksien läpikäynti

Tärkeää on muistaa, että suostut vain sellaisiin sopimuksiin koskien maksusuunnitelmia, että pystyt pysymään niissä. Mitään epäedullisia sopimuksia ei kannata solmia, koska tämä ei auta sinua yhtään sen enempää. Paras tapa on, että jos pystyt maksamaan laskun vain siirtämällä eräpäivää. Joskus näin ei kuitenkaan todellisuudessa vain ole mahdollista toimia.

Lue sopimukset aina huolella

Ennen sopimuksen solmimista on hyvä selvittää, millaiset kulut maksusopimuksesta koituu sinulle. Toisinaan maksusopimukset ovat hyvin epäedullisia laskun maksajille. Maksusopimuksien kustannuksia ovat esimerkiksi korko ja muut mahdolliset kulut.

Mieti taloutesi tilanne tarkkaan

Kun pääset eroon osamaksuistasi tai muista erääntyneistä maksuista ja lainoista on syytä miettiä oma talous kuntoon. Tämä on hyvä tehdä myös jo ennakoivasti, ennen kuin tilanne on huono. Miettimällä oman talouden rakenne ja kulut selviää, onko sinulla varaa minkälaiseen elintasoon.

Jos et ole tyytyväinen omaan elintasoosi, voit yrittää hankkia esimerkiksi lisätöitä itsellesi vaikkapa viikonloppuisin. Excel tai muu taulukkojärjestelmä on erittäin hyvä keino hallita omaa taloutta. Taulukkoon voi helposti merkata talouden omat tulot sekä menot. Niitä voi myös seurata Excelin kautta. Merkkaa aina ensin talouden pakolliset menot, jonka jälkeen näet, paljonko muuhun jää rahaa.

Velkojen taulukointi

Voit tehdä helposti taulukon myös omista veloistasi, joihin käytät maksusuunnitelmaa. Suunnittelemalla omaa talouttasi, pystyt hallitsemaan sitä. Näin elämä on stressivapaampaa ja voit rauhassa keskittyä muuhun tekemiseen. Taulukko ja sen päivittäminen pitää huolen siitä, että raha-asiasi hoituvat melkeinpä kuin itsestään. Tähän kannattaa myös kysyä ulkopuolisen neuvoa, jos kaipaat apua.

Ilmaistakin apua on tarjolla ja jotkut tahot tekevät tämänkaltaista työtä myös bro bonona. Apua kannattaa kysyä jo ennen kuin talous on poissa raiteiltaan, mutta viimeistään siinä vaiheessa kun ollaan jo menty hieman metsään. Yksin ei tarvitse kenenkään kärvistellä, vaan apua on saatavilla sitä kysyville.

Tärkeää on, että pyrit maksamaan erääntyneet laskut mahdollisimman pian ja sovit itsellesi sinulle sopivia maksusuunnitelmia, jotta pystyt maksamaan laskut ja lainat.

Muita aiheeseen velka- ja talous liittyviä sivuja: