Kuinka ulosotto toimii? Kattava opas

Jos lopetat vaadittujen maksujen suorittamisen esimerkiksi luottokorttiin tai lainoihin liittyen, luotonantajasi veloittaa yleensä maksun puuttuvien maksujen laiminlyönnistä ja saattaa raportoida nämä laiminlyönnit, jotka siten vaikuttavat luottohistoriaasi.

Kun alat laiminlyödä maksuja, ongelma ei ratkea itsestään. Vaikka et pystyisi suorittamaan maksuja, sinun on oltava tietoinen seurauksista. Tarkista siis postisi normaaliin tapaan, jotta mahdolliset maksumuistutukset ja ulosottokirjeet eivät jää huomaamatta.

Vaikka saattaa olla houkuttelevaa olla avaamatta postia, jonka tiedät tuovan vain huonoja uutisia, on välttämätöntä, että pysyt ajan tasalla kaikista toimista, joihin velkojasi saattavat ryhtyä sinua vastaan.

Velkojen päästäminen ulosottoon voi olla myös ainoa tapa katkaista velkakierre. Ulosotossa velkasi ovat samassa paikassa eikä uusien lainojen ottaminen ole enää maksuhäiriömerkinnän vuoksi mahdollista. Joillekin ulosotto voi olla välivaihe ennen velkajärjestelyyn hakeutumista.

Mikä on ulosottovirasto?

Kaikkiaan Suomessa on 22 ulosottopiiriä eli ulosottovirastoa. Näillä virastoilla puolestaan on 66 toimipistettä. Virastoissa työskentelee ulosottomiehiä, joiden tehtävä on huolehtia velan perinnästä ulosottohakemuksen kirjaamisen jälkeen.

Kun perintäprosessi alkaa, ulosottomies ottaa yleensä yhteyttä velalliseen lähettämällä maksukehotuksen. Tämän maksukehotuksen avulla velallisella on mahdollisuus suorittaa saatava vapaaehtoisesti tai vaihtoehtoisesti neuvotella maksusuunnitelma ulosottomiehen kanssa. Mikäli vapaaehtoinen perintä ei tuota tulosta, ulosottomies aloittaa pakottavat ja oikeudelliset toimet perinnän osalta.

Esimerkiksi vuokralaisen on poistuttava vuokra-asunnosta viimeistään muuttokehotuksella ilmoitettuna muuttopäivänä. Jos hän ei poistu, tiloista poistetaan niin vuokralainen kuin hänen omaisuutensa vuokralaisen omalla kustannuksella. Ulosottomies ottaa vuokralaisen omaisuudesta talteen sen, jolla katsotaan olevan ulosmittausarvoa.

Mitä tarkoittaa suppea ulosotto?

Joissain tapauksissa velkoja voi halutessaan rajoittaa ulosottotoimia anomalla suppeaa ulosottoa, jossa ulosmittaus rajoittuu niihin kohteisiin, joita ei muuteta rahaksi. Käytännössä se tarkoittaa esimerkiksi palkkaa, eläkettä tai muita tuloja.

Suoraan ulosmitattavissa olevat velat

Joitakin julkisten tahojen perimiä velkoja on säädetty Suomen laissa suoraan ulosottokelpoisiksi. Velkojan ei siis tarvitse hakea saatavalleen erillistä ulosottoperustetta tuomioistuimesta. Tällaisia suoraan ulosmitattavissa olevia velkoja ovat esimerkiksi:

  • Kunnan tai kuntayhtymien sairaala- ja terveyskeskusmaksut
  • Päivähoitomaksut sekä muut sosiaalihuollon asiakasmaksut
  • Pysäköintivirhemaksut
  • Joukkoliikenteen tarkastusmaksut
  • Verot
  • Pakolliset liikennevakuutusmaksut
  • Oikeudelliset toimet

Oikeustoimiin ryhtyminen sinua vastaan velkojen maksamiseksi on useimpien velallisten suurimpia pelkoja. On tärkeää kuitenkin ymmärtää, että yleensä useimpien velkojien toteuttamat oikeudelliset toimet vievät aikaa.

Ulosotolla tarkoitetaan velkojen oikeudellista perintää. Ulosoton käynnistyminen edellyttää, että velkoja hakee maksamattomalle velalle käräjäoikeudesta tuomion ja hakee sen jälkeen ulosottoa.

Velka voi olla myös ilman käräjäoikeuden päätöstä ulosottokelpoinen, kuten esimerkiksi verot, sakot tai vakuutusmaksut, jolloin velkoja voi siirtää ne hakemuksesta ulosottoon.

Ilmoitus ulosotosta

Ve­lal­li­sel­le lä­he­te­tään yleen­sä il­moi­tus asian vi­reil­le­tu­los­ta velan tullessa ulos­o­ton pe­rit­tä­väk­si. Tässä il­moi­tuk­ses­sa on vel­kaa kos­ke­vien tie­to­jen li­säk­si asi­aa hoi­ta­van ulos­ot­to­mie­hen yh­teys­tie­dot ja yhteydenottokehotus. Tarvittaessa se voi sisältää myös ennakkoilmoituksen tulevasta ulosmittauksesta.

Velallinen saa myös maksukehotuksen, ja mikäli hän ei kykene maksamaan velkaansa viimeistään maksukehotuksen eräpäivänä, siitä tehdään merkintä ulosottorekisteriin.

Tällöin ulosotossa ryhdytään toimenpiteisiin velallisen omaisuuden kartoittamiseksi. Erityisistä syistä ulosottoviranomainen voi velallisen pyynnöstä pidentää maksuaikaa enintään kolmella kuukaudella. Jos velka koskee elatusapua, maksuaikaa ei voida pidentää. Omaisuus voidaan ulosmitata maksuvaatimuksen eräpäivän jälkeen.

Mitä voidaan ulosmitata?

Velallisen tuloja ja omaisuutta ulosmitataan niin paljon, että ulosotossa oleva velka tulee maksetuksi. Sinulta voidaan ulosmitata arvokasta omaisuutta, kuten ajoneuvoja, veneitä, arvopapereita, taloyhtiön osakkeita sekä myös veronpalautuksia, pankkitalletuksia, käteistä, kiinteistöjä ja tontteja. Kodin tavanomaista irtaimistoa ei ulosmitata eli televisiosi ja huonekalusi ovat turvassa.

Autoa ei yleensä ulosmitata, mikäli se on välttämätön esimerkiksi työssäkäynnin tai lasten päivähoitoon kuljettamisen takia. Jos kyseessä on erityisen arvokas auto, sitä todennäköisemmin se ulosmitataan velkojen maksamiseksi. Asunnon ulosmittaamiseen vaikuttaa puolestaan velan määrä ja se saadaanko velka maksettua myymällä asunto.

Normaalisti ulosmittaus tehdään kuukausipalkasta, eläkkeestä, työttömyyskorvauksesta tai muusta tulosta. Esimerkiksi lapsilisät tai asumistuki eivät kuitenkaan ole ulosottokelpoisia.

Ulosmitattavan kiinteän ja irtaimen omaisuuden on oltava velallisen omaisuutta, jotta ulosottomies voi kohdistaa siihen ulosmittauksen. Ulkopuolisin silmin velallisella voi siis olla paljon omaisuutta, joka ei kuitenkaan tosi asiassa ole hänen itsensä omistamaa, eikä siten ulosottomiehen ulottuvilla.

Ulosmitataanko palkkani?

Palkan ulosmittaus ei kantaudu työnantajasi korviin, mikäli teet maksusuunnitelman ulosottomiehen kanssa. Maksusuunnitelma tarkoittaa käytännössä sitä, että ulosottomies ei toimita työnantajallesi palkanpidätyspyyntöä. Suunnitelman mukaan maksat näin ollen summan suoraan ulosottoon ilman välikäsiä. Määrä on kuitenkin sama, kuin suoraan palkasta pidätettäessä.

Huolehdithan, että maksusopimus tehdään aina kirjallisesti. Pidä myös itse kiinni sopimuksesta, sillä toista mahdollisuutta vapaaehtoiseen maksamiseen et välttämättä saa. Ulosottomiehen ei ole pakko myöskään suostua tähän maksusuunnitelmaan, jos sen noudattaminen ei näytä mahdolliselta.

Palkanpidätyksellä saattaa kuitenkin olla vaikutusta työpaikan säilyttämiseksi esimerkiksi määräaikaisissa työsuhteissa tai ollessasi koeajalla. Kerrothan tämän siis perusteluksi maksusuunnitelmaan. Työpaikkasi säilyminen on myös velkojiesi etu.

Suojaosuus

Yksin asuvan velallisen suojaosuus on reilut 600 euroa kuukaudessa. Suojaosuutta laskettaessa otetaan aina huomioon velallisen elatuksen varassa oleva avio- ja avopuoliso ja samassa taloudessa asuvat omat ja puolison alaikäiset lapset.

Ulosotosta on olemassa myös lievennyksiä. Esimerkiksi jos velallinen on ollut työttömänä pitkään, voidaan palkan ulosmittausta lykätä enintään 4 kuukaudella.

Ulosmittauksesta voidaan myöntää myös vapaakuukausia, mikäli palkan tai muun tulon ulosmittaus on kestänyt yhtäjaksoisesti tai lähes yhtäjaksoisesti vuoden. Jos velallisen tulot ovat enintään kaksi kertaa suojaosuus, ulosotossa on myönnettävä kaksi vapaakuukautta vuodessa.

Ulosoton kulut

Jos tuloistasi menee liian suuri määrä velkojen maksuun, ulosotto voi olla varteenotettava ratkaisu. Ulosotossa on aina suojaosuus, jonka jälkeen ulosotto pidättää esimerkiksi palkasta noin yhden kolmasosan.

Ulosotosta syntyy lisää kuluja alkuperäisen velan lisäksi. Velkojen maksaminen on silti yleensä kannattavampaa ulosoton kautta kuin ottamalla jatkuvasti uutta velkaa vanhojen velkojen maksamiseksi.

Muista, että velat kasvavat korkoa myös ulosotossa. Veloille kertyy lisäksi ulosotossa viivästyskorkoa. Jokaisen velan maksusuorituksen päälle lisätään taulukkomaksu ja mahdollisesti muita kuluja.

Mitä ulosoton jälkeen tapahtuu?

Ulosotto kestää niin kauan, että velat saadaan maksettua, tai että ne vanhenevat. Samalla poistuvat yleensä myös merkinnät luottotiedoissa. Sen kesto on kuitenkin korkeintaan 30 vuotta, sillä se on velan pisin mahdollinen vanhenemisaika.

Pidä kuitenkin mielessä, että jos ulosotto ei pysty perimään velkaa, velka palautetaan velkojalle, sillä sen perinnässä on todettu este. Jos velkaa ei saada perittyä, velkoja voi hakea sen ulosottoa uudelleen.

Ulosoton vaikutus puolisoon

Jos esimerkiksi puolisoasi koskee ulosotto, sinun tulosi ja omaisuutesi ovat turvassa. Avoliitto, avioliitto tai rekisteröity parisuhde ei muuta henkilökohtaista velkaa yhteiseksi.

Ulosottoviranomaisen kannalta velallisen puoliso on aina sivullinen, eikä sivullisen omaisuutta voida näin ollen ulosmitata. Muutama poikkeus tähän sääntöön kuitenkin on. Jos puolisosi on antanut omaisuuttaan vakuudeksi, voidaan kyseistä omaisuutta ulosmitata.

Kun omistatte yhdessä puolisosi kanssa ulosmitattavan asunnon, menettää hänkin asuntonsa saaden tosin oman osuutensa asunnon myyntihinnasta. Hänellä on myös etuosto-oikeus sinun osuuteesi asunnosta.

Perintäkirjeitä ulosotosta huolimatta
Jos saat perintäkirjeitä velkojiltasi ulosotosta huolimatta, kyse on todennäköisesti siitä, että sinut on todettu ulosotossa varattomaksi. Sinulla ei siis ole ollut sellaista omaisuutta tai tuloja, joita voitaisiin käyttää velkojen maksuun.

Velka on palautunut ulosotosta varattomuusesteellä takaisin velkojalle. Silloin velkoja voi estää velan vanhentumisen lähettämällä laskun eli maksuvaatimuksen velasta.

Maksuhäiriömerkintä

Maksumuistutus ja maksuvaatimus edeltävät maksuhäiriömerkintää, joten se ei voi tulla kenellekään yllätyksenä. Ensimmäisestä maksuhäiriömerkinnästä ilmoitetaan sinulle kirjeitse.

Merkintä voi syntyä käräjäoikeudessa annetusta velkapäätöksestä, ulosottomenettelystä tai velan saneeraushakemuksen jättämisestä käräjäoikeudelle. Se voidaan tehdä aikaisintaan noin 2 kuukauden kuluttua eräpäivästä.

Maksuhäiriömerkintä hankaloittaa arkea monin tavoin. Esimerkiksi kännykkäliittymän, nettiyhteyden tai vuokra-asunnon hankkiminen vaikeutuu huomattavasti. Se saattaa joissain tapauksissa estää lisäksi työpaikan saannin.

Aiemmin maksuhäiriömerkintä pysyi suomalaisten luottotiedoissa 2–4 vuotta. Luottotietolakia muutettiin kuitenkin vuonna 2022 siten, että maksuhäiriömerkintä poistuu luottotietorekisteristä jo kuukauden kuluttua siitä, kun tieto velan maksusta on saapunut.

Miten selvitä veloista?

Jos sinulla on jo velkaa tai rästissä olevia laskuja, luoton ottaminen voi tuntua ulospääsyltä. Laske kuitenkin ennen luoton ottamista, kuinka paljon voit maksaa takaisin kuormittamatta talouttasi kohtuuttomasti.

Muista, että taloudellinen tilanteesi voi huonontua myös äkillisesti työttömyyden, perheenlisäyksen tai muiden syiden vuoksi. Tee siis realistinen budjetti, sillä tulojen on katettava kulut ja varaa riittävä puskuri yllätyskuluja varten.

Taloudelliset vaikeudet

Jos joudut taloudellisiin vaikeuksiin, ota välittömästi yhteyttä velkojiisi ja neuvottele maksuajan pidentämisestä tai muista järjestelyistä. Muista, että sinulle aiheutuu huomattavasti suuremmat kulut, jos velkasi hoidetaan ulosottovirastossa tai peritään ulosottomenettelyllä. Se voi myös aiheuttaa maksuhäiriömerkinnän, joka estää luottojen saamisen ja ostosten tekemisen tulevaisuudessa.

Voit hakea myös apua talous- tai velkaneuvojalta ongelmatilanteissa. Jos velkojen perintä siirretään ulosottoon, ota välittömästi yhteyttä ulosottoviranomaiseen, kun saat ulosottotoimistolta maksuvaatimuksen.

Luottokorttivelka

Jos sinulla on luottokorttilaskuja kuukausittain, velan maksaminen nopeasti voi olla helpompaa kuin luulet. Tärkeintä on hyvän maksusuunnitelman laatiminen ja siitä kiinni pitäminen. Nämä neljä strategiaa voivat auttaa sinua päättämään, minkä suunnan valitset maksaaksesi nopeasti luottokorttivelkasi pois.

Onko sinulla saldoa useammalla kuin yhdellä luottokortilla? Jos kyllä, varmista, että maksat aina vähintään vähimmäissumman jokaisesta kortista. Keskity sitten yhden kortin kokonaissaldon maksamiseen kerrallaan. Pyri maksamaan aina enemmän kuin vähimmäissumma, jolloin nopeutat velan maksua.

Yksi keino päästä luottokorttivelasta näppärästi eroon on myös yhdistää velat. Jos yhdistät useita korkeakorkoisia saldoja yhdeksi pienemmäksi, voit maksaa velkasi nopeammin maksamatta maksusummia.

Henkilökohtaisen budjetin suunnittelu on myös oleellista. Aloita luokittelemalla kuukausittaiset menosi, esimerkiksi päivittäistavarat, kuljetus, asuminen ja viihde. Luottokorttisi tiliote voi olla hyödyllinen työkalu. Etsi tämän jälkeen kuluja, joista voit leikata. Nämä vapautetut rahat voit käyttää velkasi maksamiseen.

Asuntolaina

Asuntoa ja asuntolainaa hankittaessa on tärkeää huolehtia maksukyvyn riittävyydestä. Myös asuntolainan erämaksut ja muut kulut kannattaa pyrkiä maksamaan ajoissa.

Maksun myöhästymisestä aiheutuu lisäkuluja, jotka kasvavat koko ajan ja voivat nousta hyvinkin suuriksi. Laskun loppusumma kasvaa koko ajan, kunnes se maksetaan.

Jos ajankohtaista on puolestaan asuntolainan ottaminen, pankit saattavat lainaa hakiessasi pyytää selvityksen muista veloistasi tai lainanantaja voi tehdä luottokelpoisuusarvion. Pidä siis mielessäsi, että muut velat voivat estää lainan saamisen, jos rahoitusyhtiö tai pankki katsoo sinun olevan ylivelkaantunut.

Autolaina

Autot ovat kallein ostamamme asia, jonka arvo laskee. Se on kuin sytyttäisit tulitikulla rahapinon palamaan joka kerta, kun istut ratin taakse. Vaikka auton omistamisessa ei ole mitään väärää, et halua murehtia siihen liittyvästä velasta muiden kulujen lisäksi.

Ehkä elämäntilanteesi tai taloudellinen tilanteesi on nyt muuttunut, ja sinulla on vaikeuksia maksaa lainaa pois. Ehdottomasti nopein tapa päästä eroon autolainasta on myydä auto. Jos autolainasi sitoo tulojasi ja estää sinua tulemasta velattomaksi seuraavan kahden vuoden aikana eikä se ole täysin välttämätön arjessasi, on ehdottomasti aika päästä eroon siitä ja hankkia halvempi kulkuneuvo tilalle.

Yllättävistä kuluista selviytyminen

Odottamattomia kuluja sattuu meille kaikille. Särkynyt matkapuhelin, pysäköintisakko, rikkoutunut auto, viime hetken kutsu syntymäpäiväjuhliin. Mutta mitä tapahtuu, kun jotain vielä suurempaa tapahtuu? Kuten äkillinen sairaus, äkillinen työpaikan menetys tai vuotava katto? Ilman taloudellista turvaverkkoa nämä ovat asioita, jotka voivat vahingoittaa elämääsi ja pankkitiliäsi.

Tällaiseen varautumiseen on monia keinoja, kuten pesämunan säästäminen, omaisuuden myyminen ja luottokortti. Osa päätyy lyhytaikaisen henkilökohtaisen lainan ottamiseen. Se voi helpottaa odottamattomien kulujen kertaluonteisia kustannuksia. Harkitse kuitenkin vain pieniä lainoja, jotka pystyt maksamaan takaisin kohtuullisessa ajassa.

Näiden lainojen avulla voit jakaa kulujen kustannukset useille kuukausille sen sijaan, että joutuisit maksamaan summan etukäteen. Tarkista huolellisesti lainasopimuksen ehdot, erityisesti palkkiot ja korot, joita joudut maksamaan ja joista osa voi olla merkittäviä lainanantajasta riippuen.

Henkilökohtainen laina

Jos sinulla on vaikeuksia maksaa henkilökohtaista lainaasi tai sinulla on rästissä maksueriä, sinun kannattaa ensin keskustella lainanantajan kanssa saadaksesi selville, mitä apua on saatavilla. He voivat esimerkiksi luvata, että saat pidennetyn eräpäivän mahdolliseen maksurästiin, mutta tämä riippuu lainanantajasta ja sopimuksesta.

Henkilökohtainen laina ei koskaan ole pitkäaikainen ratkaisu talousongelmiin, mutta sillä voi saada hetkellistä helpotusta. On kuitenkin tärkeää tutustua lainantarjoajiin ja lainojen ehtoihin tarkoin, jotta voit varmistua maksukyvystäsi – myös tulevaisuudessa.

Milloin on syytä huolestua?

Taloudellisten ongelmien suhteen voi olla erilaisia varoitusmerkkejä. Jos joudut usein siirtämään laskun eräpäivää tai pyytämään lisäaikaa laskujen maksamiseen, saatat olla joutumassa taloudellisiin ongelmiin.

Toinen hyvin hälyttävä merkki on se, jos sinun on mietittävä, kuinka pystyt maksamaan laskusi ja velkasi tai jos otat uusia lainoja maksaaksesi aiempia lainoja, velkoja tai asumiskuluja. Taloudelliset huolet voivat aiheuttaa myös stressiä ja vaikuttaa uneen ja hyvinvointiin, joten muistathan pitää itsestäsi huolta niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Masentunut tai ahdistunut olo on normaali reaktio, kun olet taudellisissa vaikeuksissa tai kamppailet velkojen kanssa. Jos olet velkautumassa, hanki apua ajoissa.

Mistä näen luottotietoni?

Pysyt helposti ajan tasalla omista luottotiedoistasi seuraamalla henkilökohtaisia tietojasi. Erilaisista palveluista voit tarkistaa maksuhäiriömerkintöjen tilanteen sekä niiden vanhenemisajat. Lisäksi näet yritysyhteytesi sekä luottoluokkaraportin, joka kertoo oman luottoluokituksesi velkojien silmissä.

Vinkkejä taloudelliseen ahdinkoon

  • Jos olet velkaa tai sinulla on vaikeuksia maksaa laskujasi, sinun tulisi keskustella yritysten ja tahojen kanssa, joille olet velkaa. Yritykset saattavat antaa sinun maksaa pienempiä summia tai pitää taukoa maksuista.
  • Siirrä laskujen eräpäiviä, jos se on mahdollista ja jos se helpottaa kattamaan muita pakollisia kuluja, kuten ruokaa.
  • Älä jätä huomiotta laskuja tai kirjeitä, jotka koskevat velkoja tai erämaksuja.
  • Varmista, että maksat laskut tärkeysjärjestyksessä – ensin vuokra ja muut asumiskulut, tämän jälkeen puhelin ja internet sekä viimeisenä muut kulut, kuten suoratoistopalvelut tai muut viihteeseen ja harrastuksiin liittyvät laskut.
  • Tilanteen kärjistyessä ota selville, onko velkajärjestely ajankohtainen ratkaisu.
  • Älä välttele ongelmia ja kysy tarvittaessa neuvoja asiantuntijoilta.
  • Jos ongelmana on luottokortin liiallinen käyttö, lopeta sen käyttäminen edes lyhyeksi ajaksi. On paljon vaikeampaa maksaa velkaa pois, jos velkasummasi kasvaa jatkuvasti.
  • Älä ota uusia henkilökohtaisia lainoja ennen kuin olet selvinnyt entisistä lainoistasi.

Muita aiheeseen velka- ja talous liittyviä sivuja: