Osta nyt, maksa myöhemmin – mitä osamaksurahoitus tarkoittaa?
Lähes jokaisella on joskus tilanne, että ostos tarvitsisi tehdä nyt, mutta tilillä ei ole ylimääräistä ainakaan koko ostoksen rahoittamiseksi. Esimerkiksi yllättävä kodinkoneen hajoaminen, lemmikin eläinlääkärikulut tai muu eteen tuleva odottamaton tilanne voivat olla hyvä syy turvautua osamaksuun.
Toisaalta moni hyödyntää osamaksua myös esimerkiksi matkapuhelimen hankintaan tai aivan arkisiin ostoksiin.
Yksinkertaisimmillaan osamaksurahoitus tarkoittaa sitä, että ostos maksetaan yhden maksuerän sijaan osissa. Tämä mahdollistaa sen, että voi tehdä sellaisia ostoksia, joihin ei olisi muuten varaa ainakaan juuri sillä hetkellä.
Esimerkiksi työpaikan vaihdon yhteydessä voi tulla akuutti tarve ostaa auto, jotta pääsee töihin. Tällöin osamaksun käyttö on perusteltua.
Osamaksurahoitus tuo joustoa talouteen
Maksutapana osamaksurahoitus on joustava, sillä sopimus mahdollistaa hyvin monenlaiset maksuajat. Tyypillisimmillään takaisinmaksuaika on 3–36 kuukautta, mutta erityisesti kalliimmissa hankinnoissa se voi olla pidempikin.
Esimerkiksi 60 kuukauden osamaksusopimus on varsin tyypillinen, kun kyseessä on vaikkapa auton hankinta.
Osamaksusopimusta voi usein myös muokata omien tarpeidensa mukaan. Esimerkiksi käsirahasta eli heti maksettavasta summasta voi neuvotella myyjän kanssa. Lisäksi osamaksusopimuksen voi purkaa yleensä milloin vain maksamalla pois jäljellä olevat maksuerät.
Siitä pääsee siis myös tarvittaessa eroon varsin helposti. Pienempiin ostoksiin ei yleensä kohdistu käsirahaa, mutta suuremmissa sellainen saatetaan vaatia.
Osamaksu on varsin yleinen tapa rahoittaa vaikkapa matkapuhelimen tai kodinkoneiden osto tai uuden auton hankinta. Myös energiaremontti, kuten ilmalämpöpumpun tai maalämmön hankinta rahoitetaan tyypillisesti osamaksulla.
Parhaimmillaan osamaksu tarjoaakin näppärän keinon toteuttaa esimerkiksi tarpeellinen investointi tai remontti kotiin.
Korot ja kulut vaihtelevat
Osamaksun erottaa lainasta usein erityisesti siitä, että toisin kuin laina, osamaksu on toisinaan jopa täysin koroton ja kuluton. Tämä tarkoittaa, että osamaksuun ei kohdistu minkäänlaista korkoa tai kuluja kuten järjestelypalkkiota. Esimerkiksi monet teleoperaattorit tarjoavat täysin korotonta ja kulutonta rahoitusta asiakkailleen.
On hyvä huomioida, että koroton osamaksu ei välttämättä tarkoita kulutonta maksutapaa. Toiset yritykset saattavat veloittaa käsittely- tai laskutuslisän, joka on tyypillisesti noin 5–10 euroa joka kuukausi.
Lisäksi osamaksuun saattaa liittyä tilin avausmaksu, joka voi olla suuruudeltaan huomattavan iso suhteessa ostokseen. Kannattaakin lukea huolella osamaksusopimuksen kaikki sopimusehdot ja kysyä niistä tarvittaessa lisää myyjältä.
Jos haluat varmistua, että osamaksusi on aidosti kuluton, varmista että kyseessä ei ole vain koroton, vaan koroton ja kuluton osamaksu. Mikäli osamaksuun liittyy kuluja, tarkastele niitä suhteessa ostoksen kokoon, ja pohdi, kannattaisiko sinun kuitenkin säästää ja ostaa tuote mieluummin käteisellä.
Kannattaa tietenkin myös pohtia, onko ostos ylipäänsä tarpeellinen tai riittäisikö halvempi malli tai merkki.
Osamaksurahoituksen hyvät ja huonot puolet
Kuten kaikkiin maksutapoihin, myös osamaksurahoitukseen liittyy hyviä ja huonoja puolia. Maksutavan helppous viehättää sekä ostajaa että myyjää, mikä toimii sekä sen hyvänä että huonona puolena. Tämän maksutavan keskeisimmät hyvät ja huonot puolet ovat:
+Tuotteen saa yleensä haltuunsa heti
+Tuo talouteen lisää joustavuutta erityisesti yllättävissä tilanteissa
+Monesti kannattava tapa rahoittaa remontti tai muu asunnon arvoa nostava investointi
+Usein myös aidosti täysin koroton ja kuluton maksutapa
-Osamaksuja voi kertyä huomaamatta eri tahoille
-Houkutteleva ja helppo tapa käyttää talouden tuloihin nähden liikaa rahaa
-Ei läheskään aina luottokorttia tai kulutusluottoa edullisempi
-Pienistä kuluista voi kertyä suurikin summa, mikäli osamaksu ei ole täysin kuluton
Osamaksua kannattaa verrata suhteessa muihin maksutapoihin sekä erityisesti ostoksen ostamiseen heti. Mikäli maksat ostoksesi heti etkä osamaksulla, ei sinulla ole enää siihen kohdistuvia velvoitteita. Vertaa erityisesti eri maksutapojen kuluja ja mieti, suoriudutko pitkän osamaksukauden eristä myös vuosien päästä.
Osamaksurahoitus on houkutteleva maksutapa
Koska osamaksun hyödyntäminen on nykyään niin helppoa, monet verkkokaupat suorastaan mainostavat sitä ja sen oletettuja hyötyjä. Jopa todella edullisia ostoksia voi nykyään ostaa osamaksulla ja sitä saatetaan mainostaa jopa ensisijaisena maksuvaihtoehtona. Korollinen osamaksu voikin olla kaupoille hyvää liiketoimintaa, sillä suurin osa asiakkaista maksaa lopulta ostoksensa.
Muista aina ostaa vain ne tuotteet, jotka oikeasti haluat ja tarvitset. Huomioi myös, että vaikka muutaman kymmenen euron kuukausierä saattaa tuntua pieneltä, maksat kuitenkin aina lopulta vähintään saman hinnan, kuin maksamalla tuotteen kerralla. Kannattaakin pohtia, kannattaisiko osamaksut maksaa kerralla pois viimeistään silloin, kun sinulla on siihen varaa.
On myös hyvä vertailla osamaksun kustannuksia suhteessa muihin maksutapoihin.
Koroton ja kuluton osamaksusopimus on todennäköisesti edullisin maksutapa, mutta kulut voivat tehdä osamaksusta esimerkiksi luottokorttia tai kulutusluottoa kalliimman maksutavan.
Mikäli et pysty tai halua maksaa ostostasi käteisellä, älä oleta, että juuri osamaksu olisi sinulle edullisin maksutapa.
Varo hankkimasta liikaa osamaksuvelkaa
Osamaksulla ostaminen saattaa tuntua helpolta tavalta rahoittaa talouden ostot, mutta osamaksuissa on lainaan verrattuna yksi huono puoli: niitä kertyy helposti useammalta eri yritykseltä. Tämä tarkoittaa, että eri osamaksujen kokonaisuus voi olla vaikea hahmottaa. Kannattaakin pitää huolellisesti kirjaa esimerkiksi Excel-taulukkoon, minkälaisia sopimuksia on tullut tehtyä.
Jos osamaksuja on kertynyt huomaamatta liikaa, kannattaa istahtaa alas ja pohtia huolellisesti, miten ongelma kannattaisi ratkaista. Mikäli talouden tulot ja varat eivät yksinkertaisesti riitä osamaksujen maksuun, ei yhdistelylaina ole aina huono vaihtoehto. Kyseessä on laina, jolla maksetaan pois korkeakorkoisia osamaksueriä. Se voi tulla kyseeseen erityisesti silloin, mikäli osamaksut ovat kuluiltaan hyvin kalliita.
Yksi hyvä vaihtoehto on myös pohtia, onko tullut ostettua jotakin turhaa, myydä se pois ja maksaa myynnistä kertyneillä varoilla pois ainakin osa osamaksuvelasta. Näin et jää osamaksuloukkuun vaan saat lisää liikkumatilaa talouteesi. Monella meistä on kotona turhaa tavaraa, joka voi olla yllättävänkin arvokasta.
Osamaksu antaa liikkumatilaa, mutta vaatii vastuullista taloudenpitoa
Suosittu ja helppokäyttöinen osamaksu on vakiintunut maksutapa, jota käytetään nykyään niin suurempien kuin pienempienkin ostosten rahoittamiseen. Parhaimmillaan se on aidosti koroton ja kuluton maksutapa, mutta varsin usein osamaksu voi tulla yllättävän kalliiksi.
Toisin kuin laina, osamaksusopimus tehdään yleensä myyjän kanssa. Näin ollen olet itse vastuussa siitä, minkälaisia osamaksusopimuksia olet tehnyt eri kauppiaiden kanssa. Mikäli uusi osamaksusopimus houkuttaa, kannattaakin listata jo olemassa olevat sopimukset paperille, jotta hahmotat niiden yhteenlasketun summan kuukausitasolla.
Tutustu aina osamaksusopimukseen huolella, jotta hahmotat sopimuksen todellisen hinnan. Vain osa osamaksurahoituksesta on aidosti korotonta ja kulutonta. Toisinaan kulutusluotto tai luottokortin käyttö voi tulla osamaksua edullisemmaksi.
Erityisesti pienemmät ostokset kannattaa aina maksaa käteisellä, mikäli niihin kohdistuu minkäänlaisia ylimääräisiä kuluja.