Mistä lainanhoitokulut muodostuvat?
Lainanhoitokulut ovat kuluja, jotka syntyvät lainan hoitamisesta johtuvista lainan kuluista. Näitä kuluja ovat lainan lyhennykset ja lyhennykseen lasketut kuukausittaiset korot. Lainanhoitokuluja maksetaan kuukausittain takaisinmaksun yhteydessä, osana kuukausierää.
Kuukausittain voi säästää huomattaviakin summia, jos jälleenrahoitat kaikki pienlainat ja osamaksut yhdeksi suuremmaksi lainaksi. Tällöin myös maksaa kuukausittain lainanhoitokuluja vain yhdestä lainasta.
Lainan hoitokulut ovat joissakin tapauksissa iso osa arjen taloutta. Tutustutaanpa tarkemmin, mitä lainanhoitokulut ovat ja mistä ne muodostuvat.
Lainanhoitokulut osana asuntolainaa
Suomen pankit arvioivat asiakkaidensa takaisinmaksukykyä tarkkaan ja määrittelevät huolellisesti asiakkaille tarjottavien lainan suuruutta sekä millaisia lainanhoitokuluja asiakas pystyy lainalleen maksamaan milläkin aikajänteellä.
Lainanhoitokulut saattavat muuttua merkittävästikin pitkäaikaisten lainojen yhteydessä. Takaisinmaksuajan lyhentyessä, myös lainanhoitokustannukset pienenevät suhteessa lainapääoman määrään.
Joskus lainanhoitokulut nousevat äkillisten maailmantaloudellisten muutosten myötä, on tällöin hyvä olla selvillä muun muassa korkokaton mahdollisuudesta. Korkojen nousua ja lainanhoitokulujen yllättävää nousua voi hillitä erikseen ostettavalla korkokatolla.
Korkokatto turvaa sen, ettei lainan viitekorko pääse nousemaan ennalta sovitun rajan yli markkinakorkojen muuttuessa.
Pankit myyvät asiakkailleen erikseen korkokattotuotetta eli korkokattoa lainan yhteydessä. Jos korkokaton ostaa lainalleen, on laina äkillisten korkomuutosten myötä turvattu eikä talouteen tule yllättäviä kustannusten nousuja lainan osalta, kuten korkeampia lainanhoitokuluja.
Korkokatolla voidaan määritellä kuinka korkeaksi lainan viitekorko voi nousta sovittuna ajanjaksona. Korkokaton voi maksaa kertasummana lainan oton yhteydessä tai korotettuna pankin määrittämänä marginaalikorkona lainasummasta.
Mistä lainanhoitokulut rakentuvat?
Jokaiselle tulee jossain kohtaa elämää tarve hakea lainaa, joten pankkien, lainojen, lainaehtojen ja lainanhoitokulujen vertailu on suotavaa. Aina on hyvä muistaa, vaikka haluaisikin maksaa lainansa nopeasti takaisin, tulee arkielämään ja yllätyksiin varautua ja ylläpitää talouden puskuria.
Lainanhoitokuluista puhuttaessa saattaa välillä olla epäselvää, mitä kuluja lainanhoitokuluilla tarkoitetaan. Monille on myös epäselvää mistä ja miksi niitä kuuluu maksaa. Lainanhoitokuluilla tarkoitetaan yleisesti ottaen kaikkia niitä kuluja, jotka pitää maksaa lainan takaisinmaksun yhteydessä. Käytännössä näitä kuluja ovat:
- sovitut pääomanlyhennykset
- kuukausittaiset eräkohtaiset korot
- mahdolliset muut maksut
Monen lainan kokonaiskustannukset saattavatkin nousta vuosien aikana yllättävänkin korkeiksi, vaikka kyseessä olisikin vain pieni ja lyhytaikaiseksi ajateltu laina. Tutustu aina tarkkaan lainantarjoajien ilmoittamiin korkoihin, takaisinmaksuehtoihin ja muihin ehtoihin.
Lainanhoitokulut vievät loppujen lopuksi aika ison leijonanosan rahoista vuosien saatossa, joten vertaile, vertaile ja vielä kerran vertaile, ennen kuin haet tai hyväksyt sinulle tarjotun lainatarjouksen.
Vertaile lainanhoitokuluja
Älä ikinä ota lainaa mistään pankista tai luottolaitokselta vertailematta lainoja ja lainan ehtoja. Vertaamalla eri pankkien hintatasoa toisiinsa, voit olla varma siitä, että et tule vahingossa valinneeksi lainaa huonoilla lainaehdoilla.
Tällöin voit varmistua siltä, ettet hyväksy missään nimessä itsesi kannalta huonoja ehtoja. Varsinkin lainanhoitokuluja vertailtaessa pitää ymmärtää, mitä kustannuksia sinulle syntyy joka kuukausi lyhennettävän pääoman lisäksi ja kuinka suuria ne ovat.
Lainaa voidaan mainostaa pienellä korolla, mutta sen todellinen vuosikorko määräytyy lainan muista maksuista, kuten tilinhoitopalkkiosta, avausmaksusta ja muista vastaavista kustannuksista. Joihinkin lainoihin tarjotaan maksullisia etuja, joihinkin lainoihin edut kuuluva automaattisesti.
Etuja voivat olla esimerkiksi maksuvakuutus sairauden tai työttömyyden varalle, maksuvapaat kuukaudet (yleensä korkeintaan 2 kappaletta) tai muu vastaava etu tai palvelu.
Lainanhoitokulut vaihtelevat pankkien välillä
Usein lainanhaun yhteydessä lainanhakija miettii lainan todellisia vuosikustannuksia ja sitä, selviääkö lainanhoitokuluistaan kuukausittain. Erilaiset määritelmät ja lainanhoitokuluihin laskettavat nimikkeet vilisevät silmissä, kun vertailee lainoja ja helposti asiat hukkuvatkin lainaehtojen sekaan.
Ennen lainanottoa on hyvä selventää itselleen lainanhoitokulujen yhteissumma, mitä lainan todellinen vuosikorko tarkoittaa, tai miksi lainasta on maksettava tilinhoitomaksua. Pankeista riippuen, lainaan liittyy usein kuukausierän ja koron lisäksi myös useita kuukausittaisia muita juoksevia kuluja.
Joten, jos hakisit samaa lainasummaa täsmälleen samalla laina-ajalla kahdesta eri pankista, on todellinen maksettava loppusumma aina erilainen lainanhoitokuluista johtuen.
Selvitä siis tarkoin ennen lainan ottamista kaikki lainaan liittyvät lainakustannukset jo lainan hakuvaiheessa. Vertaile pankkeja rauhassa ja valitse itsesi kannalta paras vaihtoehto. Koska pankit taistelevat asiakkaista, jotkut pankit ovat alkaneet tarjota muun muassa vapaavalintaista lyhennystahtia.
Tällä tarkoitetaan sitä, että lainaa voi lyhentää silloin kuin itse haluaa ilman, että siitä aiheutuisi asiakkaalle ylimääräisiä kustannuksia.
Lainanhoitokuluilla lainan kokonaiskustannus kasvaa
Lainanhoitokulut vievät monesti palkasta suuren siivun, eikä niitä kannattaa jättää epähuomiossa tarkastelematta tarkemmin. Kokonaisvaltainen lainanhoitokulujen kartoittaminen ja oman taloustilanteen tunteminen auttavat arjen pyörittämisessä ja mahdollisten säästötavoitteiden saavuttamisessa.
Lainanhoitokustannuksia voit pienentää tarvittaessa myös kertyneiden säästöjen avulla.
Säästötilille voit siirtää kaikki lainanhoitokuluissa säästetyt summat ja niitä voit halutessasi käyttää lyhentääkseen isomman summan lainapääomasta tai maksaa koko avoimena olevan loppusumman kerralla pois. Näissä tapauksissa toki, mitä nopeammin maksaa lainansa takaisin, ovat lainan kokonaiskustannukset ja lainanhoitokulut edullisemmat kuin alun perin oli laskettu.
Lainat on syytä maksaa aina mahdollisimman nopeasti pois, koska elämä ei saisi olla pelkkää velkojen maksua vuodesta toiseen. Järkevät lainaerät ja matalat lainanhoitokulut jättävät rahaa kuukaudessa muuhunkin kuin lainojen lyhentämiseen.
Lainanhoitokulujen karsiminen
Jokaisessa pienlainassa on omat yksittäiset lainanhoitokulunsa ja kun laskee kaikki kustannukset yhteen, menee pelkästään lainojen sivukuluihin kuukaudessa useita satoja euroja. Lainanhoitokulut voivat pidemmällä aikavälillä nousta huomaamatta korkeiksi.
Varsinkin, jos ostaa paljon osamaksulla, tililuotolla tai on anonut useita pienlainoja eri toimijoilta.
Kun yhdistät lainat, saat:
- vain yhden kuukausilaskun
- maksat lainanhoitokulut vain yhdestä isommasta lainasta
- kokonaiskorkokulut jäävät huomattavasti matalammiksi yhdistelmälainassa
- yhtä lainaa on selkeämpää hallita
- talouden kokonaiskuva säilyy tiedossa alinomaa
- lainanhoitokulut pysyvät maltillisina
Useiden pienlainojen hoito ja kontrollointi on työlästä. Talouden pitäminen tasapainossa yhden lainan turvin on selkeämpää kuin maksella joka kuukausi eri suuntiin osamaksulaskuja, tililuottoja, pienluottoja, pikavippejä tai muita kasoittain kertyneitä laskuja lainanhoitokuluineen ja muiden juoksevine kustannuksineen.
Näin säästät lainanhoitokuluissa satoja euroja vuodessa
Jos lainanhoitokulusi ovat korkeat nykyisessä lainassasi, kannattaa ottaa asia puheeksi lainanantajan kanssa, olisiko lainan kuluille tehtävissä jotakin. Mikäli lainalle ei ole tehtävissä mitään, ja lainanhoitokulut vaikuttavat omaan taloudelliseen tilanteeseen nähden liian suurilta, kannattaa miettiä olisiko aika jälleenrahoittaa kyseinen laina uudella lainalla ‒ paremmilla ehdoilla.
Jälleenrahoitettamalla kätevästi yhdistelmälainalla kalliit pienluotot, alennat lainanhoitokulut minimiin.
Lainanhoitokulut saat näppärästi kuriin yhdistelmälainalla. Yhdistelmälaina mahdollistaa arjen talouden ylläpitoon tasapainoa. Kokonaisvelka kannattaa yhdistelmälainaa anoessa mitoittaa omien tarpeiden ja maksukykynsä mukaan mahdollisimman suotuisaksi.
Uusi laina voi taata paremman mahdollisuuden maksukyvyn ylläpitoon yllättävissä tilanteissa, vaikka lainanhoitokustannukset nousisivat syystä tai toisesta.
Järkevä lainasopimus pitää lainanhoitokulutkin kurissa
Useiden satojen eurojen säästöt vuodessa syntyvät yksinkertaisesti järkevällä lainasopimuksella ja mahdollisuuksien mukaan jälleenrahoittamalla yhdistelmälainalla vanhat velat yhdeksi lainaksi. Kun järkevöittää omat lainanhoitokulunsa, pysyvät ne kurissa tehokkaasti. Näin käyttöön jäävä osuus esimerkiksi palkkatuloista, saattaa yllättää lainojen yhdistäjän positiivisesti.
Käytännön esimerkkinä voisi todeta esimerkiksi viiden erillisen pienluoton tai osamaksun 10 euron kuukausittaiset lainanhoitokulut. Jos niitä maksaa vuoden putkeen, on tullut maksaneeksi ylimääräistä huomaamattaan peräti 600 euroa.
Kun summaan lisätään korkokulut, puhutaan jo todella suuresta kokonaissummasta. Tällaisissa tapauksissa lainanhoitokuluihin on mennyt siis lähemmäs tuhat euroa huomaamatta vuoden aikana.
Tasaisin väliajoin kannattaa itse kunkin kartoittaa kaikki lainansa ja osamaksunsa, joita tällä hetkellä maksaa, nii saa selville millaisia lainanhoitokulujen määriä voisi säästää vuodessa.
Yhdistelmälainalla lainojen kokonaisvelan pääoma lyhenee nopeammin, kun maksettavana on yksi laina usean sijaan. Monet pankit tarjoavat vakuudettomiakin yhdistelmälainoja kohtuullisilla lainanhoitokuluilla 50 000 euroon asti.