Velkakierre poikki – miten päästä veloista eroon?

Miten selvitä veloista? Ylivelkaantuminen on kasvava ongelma suomalaisten keskuudessa. Takuusäätiö ry:n mukaan suomalaiset ovat jatkuvasti aiempaa velkaantuneempia. Velkojen taustalla on entistä enemmän myös muita velkoja kuin perinteisiä pikavippejä.

  • Miehillä velkojen joukosta korostuvat autolaina ja verovelat.
  • Naisilla puolestaan veloissa korostuvat osamaksut, opintolainat ja laskurästit.

Ylivelkaantumisessa on kysymys monimuotoisesta ongelmasta, joka vaikuttaa ihmisen koko elämään.

Veloista voi kuitenkin selvitä.

Tässä artikkelissa annamme yksityiskohtaisia neuvoja velkaantumisen katkaisemiseen ja miten veloista voi päästä eroon.

Veloista eroon pääseminen on mahdollista, mutta se vaatii talouden hallinnalle täydellistä uudelleen suunnittelua ja tiukempaa talouskuria ainakin siihen asti, että velat on saatu hoidettua.

Eroon veloista – miten velkakierre syntyy?

Velkakierre syntyy taloudellisessa tilanteessa, jossa otetaan uutta lainaa vanhan poismaksamiseksi. Tällöin uusi laina harvoin on koroiltaan ja kuluiltaan oleellisesti edullisempaa kuin vanha laina. Samalla se, miten päästä veloista eroon, tuntuu aina vain vaikeammalta.

Usein velkojen maksaminen rahoitetaan uusilla pikavipeillä ja lainoilla, mikä ennemmin tai myöhemmin tekee tilanteen kestämättömäksi ja et enää pysty maksamaan lainoja takaisin.

Monesti velkaa lisäävät osamaksukaupat. Osamaksuja otetaan helposti tilanteissa, joissa ei ole käytössä riittävästi varoja kertaostoksen tekemiseen, kuten vaikkapa pesukoneen tai tietokoneen hankintaan. Osamaksut ovat nekin silti velkaa.

Tiesitkö?

  • Velkakierre syntyy usein pitkän ajan kuluessa.
  • Ylivelkaantuneet ovat pääsääntöisesti työelämässä.
  • Monesti velkaa yritetään kaikin keinoin hoitaa. Lopulta tilanne ajautuu kuitenkin siihen, että palkkatulot eivät riitä kattamaan velkojen lyhennyksiä.

Kun perintätoimistoista velat siirtyvät ulosottoon, on seurauksena tästä myös ensimmäiset maksuhäiriömerkinnät. Tällöin velkaantuminen loppuu, mutta taloudellinen ahdinko vastaavasti pahenee.

Näin pääset järkevästi eroon veloista

Suuren velkataakan puristuksessa tilanne näyttää usein toivottomalta. Tilanne kuitenkin harvoin – jos koskaan on täysin toivoton.

Seuraavaksi kerromme neuvoja, joiden avulla pääset järkevästi eroon veloista, joita vakuudettomat lainat ja lainat ilman vakuuksia kerryttävät.

  1. Ensinnäkin sinun kannattaa varata yksi päivä velka-asioiden selvittelyyn. Sinulle on voinut kertyä velkaa pikavipeistä, luottoyhtiöiltä ja osamaksukaupasta.
  2. Selvitä mihin olet velkaa. Mikäli velkasi eivät ole vielä menneet ulosottoon, saat velkaotteet perintötoimistoilta ja luottoyhtiöiltä pyytämällä.
  3. Seuraavaksi sinun kannattaa vertailla lainan korkoja ja kuluja velkoihisi liittyen.
  4. Velat, joissa on korkein todellinen vuosikorko ja kulut ovat sellaisia, jotka kannattaa maksaa ensin pois, eli vyöryttää velka.

Velkojen vyörytys on keino päästä veloista eroon, siten että maksat kaikista veloista minimisummaa jatkuvasti, mutta valitset yhden veloista, jonka maksat mahdollisimman nopeasti pois. Nopeammin pois maksettavaksi velaksi kannattaa valita suurikuluisin.

Miten selvitä veloista ABC

Kun olet tarkistanut kaikkien lainojesi tilanteen, noudata näitä neuvoja.

1. Lopeta uusien lainojen ottaminen välittömästi.

Jotta velkakierre ei pääse enää pahemmaksi, on sinun katkaistava tapasi ottaa uusia lainoja välittömästi. Heti, kun huomaat, että lainojen takaisinmaksu tuottaa sinulle ongelmia, täytyy pysähtyä. Ajatus siitä, että kyllä tämän yhden lainan vielä kestän, on monesti virheellinen eikä laina jää sittenkään vielä viimeiseksi.

2. Listaa jokainen velka, pieni tai suuri, kaikkine maksuehtoineen

Listaa kaikki olemassa olevat velkasi paperille tai vaikkapa Exceliin. Kaikki velat tarkoittavat tosiaan aivan jokaista velkaa – myös niitä pienempiä osamaksuja. Lainojen selvittäminen ja yhteen ynnääminen voi tuntua ahdistavalta, mutta se on silti tehtävä.

3. Pyydä lisää maksuaikaa.

Osa rahoitusyhtiöistä voi olla hyvinkin avoimia maksusuunnitelmien suhteen, mutta sinun on oltava niihin yhteydessä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Heti, kun huomaat, että velan takaisinmaksu on vaikeutumassa, ole viipymättä yhteydessä rahoitusyhtiöön tai pankkiin.

Tässä vaiheessa maksuajan pyytäminen voi vielä onnistua täysin ongelmitta.

4. Selvitä, onko velat mahdollista lyhentää pois ilman lainojen yhdistämistä.

Ideaalitilanteessa velkakierre on mahdollista katkaista ilman uuden lainan ottamista. Aina tämä ei valitettavasti kuitenkaan onnistu. Jos esimerkiksi lisätyön ottaminen tai omaisuuden myyminen ei ole vaihtoehto, kannattaa sinun harkita järjestelylainan hakemista.

5. Tutki velkakierteesi juurisyitä.

Jokaisella velkakierre voi olla erilainen ja johtua eri syistä. Oma juurisyy on kuitenkin tarpeen selvittää mahdollisimman perusteellisesti, sillä vain siten sinun on mahdollista korjata nykyinen tilanne ja välttyä myös samojen käytösmallien toistaminen jatkossa.

Eroon veloista suunnitelmalla ja yhdistelylainalla

Mitä tehdä kun on ylivelkaantunut? Ensimmäiseksi on pysähdyttävä. Veloista eroon pääseminen edellyttää aina vankkaa päätöstä ja suunnitelmaa.

Mikäli sinulla ei ole tullut vielä maksuhäiriömerkintää, kannattaa yrittää löytää nykyisiä lainojasi edullisempi yhdistely-/järjestelylaina, jolla maksat heti kaikki velkasi kerralla pois. Tämän jälkeen keskityt maksamaan yhdistelylainasi pois suunnitelman mukaan.

Yhdistelylainoista löydät tietoa tarkemmin Yhdistelylaina -artikkelistamme. Yhdistelylainoja vertaillessa kannattaa olla tarkkana ja selvittää niiden todelliset kulut.

On tärkeää, että lainojen yhdistämisen avulla säästät rahaa vaikkapa pahan päivän varalle, etkä velkaannu lisää. Mikäli sinulla ei ole mahdollisuutta saada yhdistelylainaa, kannattaa olla yhteydessä kunnalliseen talous- ja velkaneuvontaan.

Voit hakea myös Takuusäätiöltä lainantakausta lainaan, jolla maksat pois ylisuuret lainasi ja osamaksusi.

Usein jonkunlainen ratkaisu velkaongelmaan löytyy. Kannattaa siis pysyä rauhallisena ja miettiä yhdessä velkaneuvonnan asiantuntijoiden kanssa, mitä olisi tehtävissä.

Kunnan ja järjestöjen velkaneuvojat voivat neuvoa sinua velkojesi suhteen.

Eroon veloista myös tulevaisuudessa

Velkaantumisen lopettaminen on edellytys sille, että pääset veloistasi eroon ja voit elää joko velattomana tai niin sanotusti normaalivelkaisena tulevaisuudessa.

Nykyään velkaannutaan aiempaa helpommin. Tämä johtuu osittain siitä, että tuotteita ja palveluita myydään entistä enemmän velaksi. Samalla kun velkaa on saatavilla enemmän ja helpommin kuin koskaan ennen, ovat myös asenteet velanottoa kohtaan selvästi muuttuneet.

Aikaisemmin velanottoon oli tietynlainen kynnys. Ihmiset ajattelivat, että omillaan on pärjättävä. Kulutusluottojen myötä käsitykset velkaantumisesta ovat kuitenkin muuttuneet.

Velkaa otetaan entistä helpommin ja velanperusteet ovat entistä kevyempiä. Ilman velalla maksamisen mahdollisuutta moni asia jäisi hankkimatta.

Tulevaisuutta ajatellen kannattaakin miettiä aina lainaa hakiessa, onko velanotto ainut mahdollisuus maksaa hankinta. Olisiko kuitenkin järkevämpi säästää? Maalaisjärjellä pääset velkaantumisen välttämisessäkin pitkälle.

Toisinaan on järkevintä, että lainaat rahaa velkojen maksuun, mutta tähän kannattaa ryhtyä vain vakaan harkinnan jälkeen.

Velkakierre poikki – Saat apua näiltä tahoilta

Velkakierre syntyy usein tilanteesta, joissa haet lisää velkaa vanhan velan maksamista varten. Tällaisissa tilanteissa kannattaa pyrkiä saamaan velkakierre poikki mahdollisimman pian.

Mikäli taloustilanteesi on akuutti, sinun kannattaa olla ensisijaisesti yhteydessä oman kaupunkisi tai kuntasi aikuissosiaalityöhön.

Akuutilla tilanteella tarkoitetaan siis sellaista tilannetta, jossa vuokra, sähkölasku tai muu elämisen perustarpeista on vaarantumassa.

Lisäksi Takuusäätiö on toinen toimija, jonka palveluista voit velkaantuneena hyötyä merkittävästi. Takuusäätiö auttaa velkaantuneita tarjoamalla muun muassa taloudellista neuvontaa sekä myöntämällä vakuuksia lainataakkojen keventämistä varten.

Mikäli ensisijainen tavoitteesi on saada velkakierre poikki, voi kääntyminen Takuusäätiön palveluihin olla järkevää. Lisätietoja velkaneuvonnasta sekä vakuuksien vastaanottamisesta löydät Takuusäätiön verkkosivuilta.

Eroon veloista – konkreettinen muistilista

Konkreettinen muistilista on tärkeä laatia velkaongelmasi selvittämisen tueksi.

Seuraavassa on koottu tärkeät raha-asiat listaukseksi.

Voit hyödyntää tätä muistilistaa omien velka-asioittesi selvittelyssä:

  1. Maksa akuutit menot aina ensin. Näihin kuuluvat vuokra, sähkö ja vesimaksut sekä muut asumismenot. Vuokra on tärkein.
  2. Neuvottele velkojien kanssa. Yhteydenotto velkojaan auttaa lähes aina. Useimmiten voit neuvotella myös maksujärjestelystä velkojiesi kanssa. Maksujärjestelyn kanssa kannattaa olla realistinen ja miettiä kuinka paljon voit maksaa.
  3. Kannattaa maksaa suurikuluisimmat velat ensin pois velkoja vyöryttämällä.
  4. Selvitä mahdollisuutesi edulliseen yhdistelylainaan, jolla maksat ylisuuret velkasi pois.
  5. Ole yhteydessä Takuusäätiöönn tai kuntasi talous- ja velkaneuvontaan.
  6. Ota rauhallisesti ja älä menetä toivoasi, koska et ole yksin ongelman edessä. Suuristakin veloista voi selvitä.

Velkojen vyörytys

Velkojen vyörytys on varsin tehokas keino, jonka avulla voit päästä veloista eroon. Ensimmäiseksi sinun tulee selvittää, miten paljon olet jo tässä vaiheessa velkaa ja minne. Olisi tärkeää selvittää

  • velat
  • velkasaldo
  • maksamasi kuukausierät
  • korot
  • takaisinmaksuajat

Laita jokainen velka ylös esimerkiksi ruutupaperille tai Exceliin. Se, missä on lyhyin takaisinmaksuaika, on laina josta aloitat. Sen jälkeen etenet pienimmästä suurimpaan. Olennaista on valita yksi laina ja keskittyä maksamaan se pois kokonaisuudessaan niin nopeasti kuin vain suinkin mahdollista.

Maksat muita velkoja takaisin minimimäärän ja tähän yhteen, valittuun lainaan laitat enemmän paukkuja. Jokainen laina lyhenee tällä tekniikalla: yksi nopeammin kuin muut loput velat tasaisesti minimisummalla.

Kun olet hoitanut ensimmäisen velan pois, käytä tästä lyhennyksestä vapautuva rahasumma seuraavan lainan takaisinmaksamiseen. Jos siis lyhensit ensimmäistä velkaa 100 euron edestä, jää sinulla toisen lainan lyhentämiseen nyt jo 100 euroa enemmän ja tämä velka lyhenee jälleen nopeammin.

Kun toinenkin velka on maksettu, vapautuu sinulle jälleen enemmän rahaa seuraavan velan takaisinmaksuun.

Käytännössä vyöryttämisen avulla on mahdollista päästä eroon veloista jopa puolet nopeammalla tahdilla.

Eroon veloista – Usein kysytyt kysymykset

Onko eroon veloista pääsy mahdollista?

Veloista eroon pääseminen on mahdollista. Tässä artikkelissa kerrotaan konkreettisista keinoista, joita voi hyödyntää velkatilanteen selvittämiseksi ja veloista eroon pääsemiseksi.

Tärkeintä on katkaista velkaantuminen. Eli älä ota enää uutta lainaa vanhojen poismaksamiseksi. Tässä on kuitenkin yksi poikkeus. Uuden velan ottaminen on pelkästään järkevää, jos tarkoituksenasi on maksaa vanhat velat pois yhdistelylainalla. Yhdistelylaina on kannattava silloin, jos sen kulut ja korot ovat matalammat kuin vanhalla lainalla.

Suotavaa olisi myös, että kuukausittainen kuukausierä jäisi selvästi pienemmäksi, että kykenet selviämään välttämättömistä menoistasi.

Kannattaa vertailla lainantarjoajia. Mikäli et saa yhdistelylainaa, niin kannattaa ottaa yhteyttä velkaneuvontaan erikoistuneisiin tahoihin. Riippumatonta velkaneuvontaa edustavat kuntien talous- ja velkaneuvontatoimistot ja Takuusäätiö.

Ole rohkeasti yhteydessä näihin tahoihin. Takuusäätiöltä on mahdollista hakea myös yhdistelylainantakausta.

Onko yhdistelylaina hyvä tapa päästä eroon veloista?

Yhdistelylainan ottamisessa on monia etuja. Ottaessasi yhdistelylainan voit hyötyä siitä säästämällä rahaa.

Säästö syntyy siitä, että et joudu maksamaan lainan korkoja- ja kuluja kuin yhteen paikkaan. Pelkästään kuluista saattaa tulla jo useita kymmeniä euroja kuukaudessa, jos sinulla on monia lainoja.

Yhdistelylainan avulla voit löytää paremman koron kuin sinulla tällä hetkellä on ja pidemmän maksuajan. Tällöin yhdistelylainaa konkreettisesti helpottaa rahatilannettasi. Konkreettiseksi taloutesi pelastamiseksi yhdistelylaina näyttäytyy silloin, kun sen avulla sinulle jää enemmän rahaa elämiseen ja taloudellinen paineesi helpottuu.

Yhdistelylainan etu on tietysti myös se, että oman taloutesi seuraaminen helpottuu, kun maksat vain yhtä lainaan useiden lainojen sijasta.

Yhdistelylainaa harkittaessa kannattaa olla kuitenkin tarkka. Sinun kannattaa varmistaa huolella, että todellakin säästät rahaa yhdistelemällä lainasi.

Haluan eroon veloista. Mitä minun tulee huomioida yhdistelylainaan ottaessa?

Yhdistelylainaa harkittaessa kannattaa ottaa huomioon joitakin tärkeitä asioista. Ensimmäisenä sinun kannattaa tehdä realistinen laskelma kuukausittaisista välttämättömistäsi menoista.

Siihen kannattaa jättää joustovaraa, sillä rahaa on myös hyvä varata niin, ettei talous joudu liian tiukille. Mieti siis mikä olisi sopiva kuukausierä, jonka voit maksaa.

Valitse sopiva laina-aika, jotta lainan lyhentäminen tapahtuu tarpeeksi nopeasti. Vaikka pidemmällä laina-ajalla korko olisikin pienempi, usein tulet maksaneeksi kokonaisuudessa enemmän, sillä takaisinmaksukuukausia on enemmän.

Yhdistelylainan edellytyksenä ovat säännölliset kuukausitulot ja puhtaat luottotiedot. Pankit tekevät normaalin riskiarvion, jolloin lainan saamiseen vaikuttaa myös se, miten olet raha-asiasi hoitanut.

Yhdistelylainaa kannattaa hakea. Parhaimmat korkotarjoukset saat, jos sinulla on joku reaalivakuus, kuten asunto tai kesämökki. Yhdistelylainoja kannattaa vertailla, koska lainojen koroissa, kuluissa ja maksuajoissa on suuria eroja.

Muita aiheeseen liittyviä sivuja